Hae
Jonnan koukkuja

Omppupiirakka makealla kuorrutteella

Omenapiirakoista löytyy niin monta versiota kuin on tekijöitä – toisilla on se vakio ”mummon vanhalla ohjeella tehty” – jotkut sen sijaan ovat avoimia myös uusille vaihtoehdoille. 😊 Tämä edustaa jälkimmäistä – ja tosiaan ei ole tarkoitus dissata kenenkään omppupiirakoita, jokainen on taatusti hyvää! 😊

Tämän omppupiirakan kuorrute sai alkunsa jo aiemminkin tutuksi tulleista ”jämäaineksista”. Sinänsähän on väärin kutsua mitään ruokaa tai elintarviketta jämäksi, mutta tarkoitan siis jämäaineksella ruokatuotetta, joka on lähes parhaat päivänsä nähnyttä ja uhkaa joutua roskikseen. Tosin meillä on se periaate, ettei ruokaa heitetä roskiin vaan jatkojalostetaan niin pitkälle kuin voidaan. Tässä siis yksi esimerkki sellaisesta! 😊

Kulhossa on omppuja, jotka ovat jo tovin siellä pyörineet, samoin yksi ruskeansävyiseksi muuttumassa oleva banaani. Hyllyssä on puolikas pussillinen Omar -kermakaramelleja. Niin että voisko nää jotenkin yhdistää? Joo kyllä voi! 😊 Vähän mutkia oikaisten valmiilla piirakkapohjalla mennään, joten tekemiseen ei mene tuhottomasti aikaa (ja vaivaa).

Omppupiirakka makealla kuorrutteella
Pyöreä piirakkavuoallinen
  • Valmis pyöreä piirakkapohja
  • 3 isohkoa omenaa
  • 1 tlk kermaviiliä
  • 1 muna
  • ½ dl sokeria
  • n. 20 kpl Omar -kermakaramelleja
  • 1 banaani
  • 1 dl kuohukermaa (vesikin käy)
  • Kanelia

Mittaa neste kattilaan ja sulata Omar-karkit. Sekoita joukkoon muussattu banaani, anna tekeytyä kymmenisen minuuttia miedolla lämmöllä. Yhdistä kulhossa kermaviili, muna, sokeri ja kuorrutesekoitus, vatkaa hetki sileäksi. Kuori ja lohko omenat. Kauli piirakkapohja pyöreään vuokaan ja täytä omenalohkoilla. Kaada päälle täyte ja ripottele kanelia. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Omenalohkot kätkeytyvät makean kermaisen täytteen sisuksiin. ☺

Lämpimät uuni(hävikki)sämpylät

Leipä- ja hävikkiviikko yhdistävät voimansa! 😊Tässä yksi tapa hyödyntää sekä ylijääneet leivät että muuta jääkaapin hävikkiä. Lämpimiä voileipiä eli lämppäreitä voi valmistaa niin monella tavalla ja toisaalta ainesosatkin ”elävät” sen mukaan mikä milloinkin on jääkaapin sisältö eli älkööt kukaan ottako mitään paineita näiden tekemisestä! 😊

Täytetyt uuni-hävikki-sämpylät

  • 3 sämpylää
  • 3 munaa
  • 3 sulatejuustoviipaletta
  • Kinkkusuikaleita
  • 5 kirsikkatomaattia
  • 1 tl pizzamaustetta
  • 1 tl oreganoa
  • Hyppysellinen jauhettua mustapippuria
Koverra sämpylästä kansi pois (anna koiralle, lapselle tai kuivata ja raasta korppujauhoksi). Laita täytteet sisään ja päälle tomaattisiivuja pari.  Ripottele seuraavaksi mausteet ja asettele juustosiivut. Riko päälle kananmuna per sämpylä. Ripottele päälle vielä hyppysellinen mustapippurijauhetta. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.