Hae
Jonnan koukkuja

Omppupiirakka makealla kuorrutteella

Omenapiirakoista löytyy niin monta versiota kuin on tekijöitä – toisilla on se vakio ”mummon vanhalla ohjeella tehty” – jotkut sen sijaan ovat avoimia myös uusille vaihtoehdoille. 😊 Tämä edustaa jälkimmäistä – ja tosiaan ei ole tarkoitus dissata kenenkään omppupiirakoita, jokainen on taatusti hyvää! 😊

Tämän omppupiirakan kuorrute sai alkunsa jo aiemminkin tutuksi tulleista ”jämäaineksista”. Sinänsähän on väärin kutsua mitään ruokaa tai elintarviketta jämäksi, mutta tarkoitan siis jämäaineksella ruokatuotetta, joka on lähes parhaat päivänsä nähnyttä ja uhkaa joutua roskikseen. Tosin meillä on se periaate, ettei ruokaa heitetä roskiin vaan jatkojalostetaan niin pitkälle kuin voidaan. Tässä siis yksi esimerkki sellaisesta! 😊

Kulhossa on omppuja, jotka ovat jo tovin siellä pyörineet, samoin yksi ruskeansävyiseksi muuttumassa oleva banaani. Hyllyssä on puolikas pussillinen Omar -kermakaramelleja. Niin että voisko nää jotenkin yhdistää? Joo kyllä voi! 😊 Vähän mutkia oikaisten valmiilla piirakkapohjalla mennään, joten tekemiseen ei mene tuhottomasti aikaa (ja vaivaa).

Omppupiirakka makealla kuorrutteella
Pyöreä piirakkavuoallinen
  • Valmis pyöreä piirakkapohja
  • 3 isohkoa omenaa
  • 1 tlk kermaviiliä
  • 1 muna
  • ½ dl sokeria
  • n. 20 kpl Omar -kermakaramelleja
  • 1 banaani
  • 1 dl kuohukermaa (vesikin käy)
  • Kanelia

Mittaa neste kattilaan ja sulata Omar-karkit. Sekoita joukkoon muussattu banaani, anna tekeytyä kymmenisen minuuttia miedolla lämmöllä. Yhdistä kulhossa kermaviili, muna, sokeri ja kuorrutesekoitus, vatkaa hetki sileäksi. Kuori ja lohko omenat. Kauli piirakkapohja pyöreään vuokaan ja täytä omenalohkoilla. Kaada päälle täyte ja ripottele kanelia. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Omenalohkot kätkeytyvät makean kermaisen täytteen sisuksiin. ☺

Rocky Road taipuu moneen

Pääosassa on aina suklaa, mutta sen jälkeen on niin vapaat kädet ettei mitään rajaa! 😊 Sulan suklaan joukkoon voidaan sekoittaa tietenkin ne perinteiset eli sekalaisia karkkeja, pähkinöitä ja vaahtokarkkeja. Eksoottisemmissa versioissa on mukana tuttuja nimikkeitä kuten tee, glögi, salmiakki, piparitaikina, jäätelö… Eli kaikkea! 😊 Parasta tietysti on se, että sekaan voi heittää juuri niitä omia lempijuttuja; ei tarvitse noudattaa jotain peruskaavaa, koska joku nyt sellaisen on joskus määritellyt …

Tämä perus-Rocky Road on kyllä yllä mainittuihin verrattuna tosi perus, mutta hei, välillä näinkin! 😊 Ensi kerralla sitten jotain super-über-mega-spesiaalia mitä kukaan ei ole aiemmin tajunnut yhdistää tähän settiin! 😊

Rocky Road -suklaa

  • 2 levyä valkosuklaata (200 g)
  • Kourallinen vaahtokarkkeja
  • Kourallinen riisimuroja
  • Muita karkkeja, esim ranskalaisia pastilleja
Sulata suklaa kattilassa/vesihauteessa/mikrossa. Leikkaa vaahtokarkit saksilla pienemmiksi paloiksi (tai käytä valmiiksi sopivan pieniä). Sekoita suklaan joukkoon kaikkia aineksia. Jätä jokaista lajia hieman loppukoristelua varten.Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Ripottele päälle vielä vähän kaikkia ja painele kiinni suklaaseen. Anna jähmettyä jääkaapissa tunnin verran. Irrota vuoasta ja leikkaa halutun kokoisiksi paloiksi.