Hae
Jonnan koukkuja

Virkattu kesäinen kranssi

Jotenkin tuntuu, että kranssi mielletään jotenkin talven ja joulun aikaiseksi (ovi)koristeeksi. Eihän sen tarvitse olla niin? Eikä se varmaan olekaan! 😊 Ja jos miettii kranssin värimaailmoja ja koristeita niin eri vuodenajathan tuovat siihen mitä mainiointa vaihtelua! 😊 Siispä virkattu kesäinen kranssi koukulle – ei ole olemassa ”oikeaa ja väärää tapaa tehdä” – jokainen on omanlaisensa persoonallisine väreineen ja koristeineen.

Virkatut kranssit eivät toteutuksena ole mitenkään vieras konsepti itselleni. 😊 Tässä linkit aiempiin toteutuksiini (löytyy kevättä, pääsiäistä, syksyä, talvea, joulua…)

Keväinen kranssi

Pääsiäiskranssi

Syyskranssi

Talvinen kranssi

Jouluinen kranssi

 

Virkatut kranssithan ovat mitä mainioimpia kohteita ”hukuttaa” jämälangat! 😊 Toki myönnetään, että kranssiin valittu värimaailma peilaa paljon vaikka sitä vuodenaikaa/juhlapyhää, jota varten kranssi on (mahdollisesti) tehty. Vaikkapa jouluista kranssia ajatellessa tulee kyllä väkisinkin mieleen vain vihreä, punainen ja valkoinen. Kesäkranssi sitten taas tulvii (positiivisessa mielessä) kaikkia sateenkaaren värejä (koska värikkäät kukat luonnossa 😊). Ja mitä olisikaan syyskranssi ilman ruskan sävyjä, kuten ruskeaa, beigeä, hieman harmaata, tumman vihreää, kenties tummaa violettia… No näitä nyt riittää. Jospa mennään asiaan eli niihin kesäkranssin ohjeisiin! 😊

Tarvitset:
  • Lankoja yhteensä 150-200 g, riippuen kranssin koosta
  • Virkkuukoukku: 3 ½ (tai käyttämiesi lankojen mukaan)
  • Styrox-kranssi (mallissa käytetty halkaisijaltaan 20 cm:n levyistä)
  • Koristeeksi esimerkiksi värikkäitä nappeja

 

Kranssejahan voi koristella lähes millä vaan. Postauksessa aiemmin mainituista linkeistä löydät erilaisia kranssin koristeita ja ohjeita niihin jos sellaiset kiinnostavat. Nämä mallikranssit on koristeltu virkatuilla kukkasilla, värikkäillä napeilla ja valmiilla ampiaisnapeilla.

Vaihe 1: Kranssin pohjan virkkaus

Kranssi päällystetään virkatulla suorakulmion muotoisella kappaleella, joka sitten lopuksi ommellaan pitkästä saumastaan kiinni kranssin takapuolelle. Tässä kohtaa jo jämälangat käyttöön – tai sitten ne (mahdollisesti) vuodenaikaan sopivat – miten vaan. 😊 Ja heti aluksi tärkeä vinkki: jos ja kun vaihtelet värejä (eli kranssiin tulee erivärisiä raitoja) niin jätä jokaisesta väristä vähän pidempi päättelypätkä. Sen avulla saat lopuksi takasauman ommeltua nätisti aina kyseisen raidan värisellä langalla. 😊

Suorakulmion leveys on silloin (suurin piirtein) oikea, kun se on yhtä paljon kuin kranssin paksuus. Aluksi virkkaat siis sen mittaisen ketjusilmukkapätkän, joka yltää käyttämäsi kranssin ympäri. Mielellään niin, ettei se jää löysäksi eikä myöskään niin, että venytät kjs-pätkän yltämään väkisin kranssin ympäri.

Voit virkata tämän suorakulmion muotoisen kappaleen kiinteillä silmukoilla, puolipylväillä tai pylväillä. Pylväillä valmistuu nopeiten, mutta toisaalta (omasta mielestäni) lopputulos on vähän ”reikäinen” ja valkoinen kranssi loistaa ikävästi läpi. Mallikranssit on pääosin virkattu puolipylväillä. Tämä suorakulmion muotoinen kappale virkataan siis edestakaisin ja työ käännetään jokaisen kerroksen jälkeen. Kerroksen alkuun kannattaa virkata aina 1 ks / 1 puolipylväs / 1 p – sen mukaan millä tekniikalla etenet.

Voit itse päättää kumpi puoli on oikea ja kumpi nurja. Ihan vaan jo senkin takia, että tietää päätellä langat sille nurjalle puolelle. Itse merkkasin silmukkamerkillä sen puolen, jonne päättelin langat. 😊

Kun kranssin päällinen on sopivan kokoinen (venytä se ikään kuin paikoilleen – ja tässä kohtaa ehkä mieluummin vähän kireä kuin liian löysä), se ommellaan pitkästä saumastaan kiinni neulalla ja langalla. Kokeile siis ikään kuin ”pukea” kranssin virkattu päällinen paikoilleen; huomaat kyllä jos kappale on liian pitkä. Silloin se jää ikävästi löysäksi eikä asetu kauniisti kranssin päälle. Suosittelen siis tätä sovitusta kesken prosessin muutamaan otteeseen. 😊

 

Vaihe 2: Ripustuslenkki

Virkkaa suurin piirtein sen mittainen kjs-pätkä, että se yltää hieman yli kranssin paksuuden. Lähde sitten virkkaamaan tätä kappaletta ympäri (työtä ei siis käännetä missään kohtaa). Tästäkin tulee suorakulmion muotoinen. Mallikransseissa on virkattu pari ensimmäistä kerrosta kiinteitä silmukoita, sitten vaihdettu puolipylväisiin. Muista kulmakohdissa lisätä aina 1-2 silmukkaa + 1 kjs + 1-2 silmukkaa.

Kun tämä suorakulmio yltää nätisti kranssin ympäri, voit sulkea sen lyhyen sauman virkkaamalla piilosilmukoita. Tässä kohtaa toki se pitää olla pujoteltuna kranssin läpi. 😊

Mallikransseissa on vielä virkattu pieni kjs-pätkä, joka on se varsinainen ripustuslenkki. 😊 Ripustuslenkin ripustuslenkki. Mutta joo, omasta mielestäni toimii näin parhaiten! 😊

Vaihe 3: Koristelu

Sitten niitä virkattuja kukkia kehiin! 😊 Ja lisäksi nappeja ja ampiaisia.

Virkattu auringonkukka

1.krs: Virkkaa lenkkiin 10 ks, sulje ps:lla ja kiristä aloituslangasta keskireikä umpeen.

2.krs: Vaihda väri. Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen ks:aan 3 puolipylvästä siten, että jätät jokaisesta viimeisen langankierron koukulle ja vedät ne kerralla + sen jälkeen aina 1 kjs.

3.krs: Vaihda väri keltaiseen. Virkkaa jokaiseen kjs-kaareen 1 puolipylväs + 2 kjs + 1 puolipylväs.

4.krs: Jatka samalla värillä. *Virkkaa jokaiseen kjs-kaareen 1 puolipylväs, 1 p, 1 kp, 1 p, 1 puolipylväs. Virkkaa välikohtaan ps ja siirry seuraavaan kjs-kaareen*. Toista *_* vielä 9 kertaa.

Pienemmät kukkaset

1.krs: Virkkaa lenkkiin 11 puolipylvästä. Sulje kerros piilosilmukalla.

2.krs: *Virkkaa 3 kjs ( = 1 p ) ja samaan silmukkaan 3 p ja taas 3 kjs. Päätä kukan terälehti tekemällä piilosilmukka vielä samaan aloitussilmukkareikään. Hyppää yli seuraava silmukka piilosilmukalla ja sitä seuraavaan taas terälehti*, toista *_*. Jatka kunnes terälehtiä on 5 kpl. Kiinnitä lopuksi (halutessasi) koristenappi ja kukka kiinni kranssiin.

Kiinnitä koristeet kranssiin mielesi mukaan, ripusta oveen tai seinään ja ihastele lopputulosta! 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *