Hae
Jonnan koukkuja

Virkattu jämälankalaukku

Tästä kiva käsityöprojekti koukulle! 😊 Yhdistele vapaasti tekniikoita ja tilkkuja – yritä kuitenkin valita samoja värejä/värisävyjä kokonaisuuteen. Halutessasi voit ommella sisäpuolelle kankaan ja laukun suuaukkoon jonkun nepparin tms. Virkattu jämälankalaukku on aina tekijänsä näköinen! 😊

 

Tässä vähän vinkkejä ja ohjeentynkää:

  1. Laukku on virkattu pääosin neljästä pidemmästä virkatusta suorakulmion muotoisesta kappaleesta.
  2. Nämä kappaleet yhdistetään neulalla ja langalla tai piilosilmukoilla.
    1. Kappaleiden ympäri kannattaa virkata kerros esim kiinteitä silmukoita samalla värillä = helpompi ja siistimpi yhdistää. 😊
  3. Pohjakappaletta ei siis varsinaisesti ole; se muodostuu kun pitkät kappaleet laitetaan vastakkain ja syntyy ikään kuin u-kirjaimen muoto (uu:n pohja on laukun pohja ja uu:n yläosa laukun suuaukko).
  4. Sivukappale on virkattu näin: luo laukun sivun mittainen ( = kun laukku on jo ”muodossaan”, ei siis pitkän suorakulmion mitan mukaan) kjs-pätkä, virkkaa sen molemmille puolille p:tä. Toisessa päädyssä samaan s:aan 4 p, toinen pääty pysyy tasaisena. Kiinnitettäessä sivukappaletta pyöreä pääty tulee laukun pohjaa myötäillen ja tasainen puoli suuaukkoa.
  5. Sangat on virkattu siten, että ensin luodaan pitkä ketjusilmukkapätkä, virkataan takaisinpäin pylväitä, jatketaan ikään kuin ”toiselle puolelle” (ei käännetä missään vaiheessa), virkataan taas takaisinpäin pylväitä; lopulta nivotaan nämä pylväspätkät toisiinsa piilosilmukoilla 😊
  6. Virkattuja palasia kannattaa aina välillä mittailla (siis summittaisesti), että koot suurin piirtein täsmäävät toisten kanssa – kivempi sitten neuloa yhteen kappaleita kun ovat samankokoisia (ainakin melkein) 😊

 

< Tilkku- ja tekniikkaohjeet löytyvät tästä eteenpäin. >

 

  • Langan menekki: 300-400 g erilaisia lankoja, laukun koosta riippuen (mallilaukku n. 37 x 47 cm)
  • Virkkuukoukku: 3 ½
Pompom-virkkaus
  • Parissa kohtaa on käytetty pompom-virkkausta, joka aloitetaan ”pohjustamaan” aina nurjalta puolelta (pallot muodostuvat siis työn oikealla puolelle). Pompom-virkkaus menee näin:
    • virkkaa alkuun 3 kiinteää silmukkaa ja sitten nyppyläsilmukka 4:een silmukkaan: *5 pylvästä samaan silmukkaan ja vedä kerralla lanka kaikkien koukulla olevien 6 silmukan läpi, tee vielä päälle 1 ketjusilmukka.* Toista *_* koko kerros loppuun, viimeiseen 3:een silmukkaan jokaiseen 1 kiinteä silmukka. Käännä työ. Virkkaa jokaiseen silmukkaan 1 ks tai 1 puolip, myös pallukan korkeimpaan kohtaan. Näitä voit virkata niin monta kerrosta kuin haluat.
Siksak-virkkaus
  • Myös siksak-virkkausta on käytetty, se menee näin:
    • aloita luomalla haluamasi pituinen ketjusilmukkapätkä. Lähde virkkaamaan seuraavasti kjs-pätkään: 5 pylvästä, kolmeen seuraavaan silmukkaan 3 pylvästä yhteen (= virkkaa 3 pylvästä viimeistä langankiertoa ja läpivetoa vaille valmiiksi, kierrä lanka koukulle ja vedä kaikkien koukulla olevien silmukoiden läpi), 5 pylvästä, seuraavaan silmukkaan 1 pylväs + 1 ketjusilmukka + 1 pylväs samaan, 5 pylvästä, 3 pylvästä yhteen, 5 pylvästä, seuraavaan samaan 1 p + 1 ketjusilmukka + 1 pylväs … Toista kerros loppuun ja jos lopussa näyttää ettei mene ihan tasan niin feikkaa vähän (tee samaan silmukkaan pari / hyppää yli pari), kukaan ei tässä työssä sitä huomaa! 😊 Sitten vaan käännä työ ja jatka.
Isoäidinneliö
  • Myös isoäidinneliöitä on virkattu:
    • Luo 6 kjs, yhdistä lenkiksi ps:lla. / Luo 6 kjs, yhdistä renkaaksi ps:lla.
    • 1.krs: Virkkaa lenkkiin/renkaaseen 3 kjs (=1 p) 2 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs. Yhdistä ps:lla aloitukseen.
    • 2.krs: Virkkaa kulmiin (4 kpl) 3 p + 2 kjs + 3 p. Pylvässarjojen väliin aina 1 kjs.
    • 3.krs: Virkkaa kulmiin (4 kpl) 3 p + 2 kjs + 3 p. Edellisen kerroksen väliköihin aina 3 p ja pylvässarjojen väliin 1 kjs.
    • < Kasvata isoäidinneliötä toistamalla edellistä kerrosta niin monta kertaa kunnes koko on sopiva. >
    • Virkkaa vielä kerros kiinteitä silmukoita, kulmakohtiin 1 ks + 1 kjs + 1 ks.
Auringonkukkatilkku
  • Virkattu auringonkukka:
    • Virkkaa lenkkiin 16 p, sulje ps:lla.
    • Vaihda väri. Virkkaa jokaisen pylvään väliin puolipylväs + 1 kjs.
    • Vaihda väri. Virkkaa jokaiseen kjs-kaareen 2 puolipylvästä.
    • Vaihda väri keltaiseen. Virkkaa jokaiseen kjs-välikköön seuraavasti: 4 pitkää pylvästä siten, että jätät jokaisesta viimeisen silmukan vetämättä ja vedät kaikki 4 silmukkaa kerralla. Virkkaa vielä 3 ketjusilmukkaa ja siirry seuraavaan välikköön. Toista vielä 15 kertaa.
    • Vaihda väri vihreään. Virkkaa kjs-välikköön 3 p + 2 kjs + 3 p + 1 kjs (= kulma), seuraavaan kolmeen kjs-välikköön 3 p + 1 kjs jokaiseen. Taas kulma: 3 p + 2 kjs + 3 p + 1 kjs. Vuorottele näitä kahta kerros loppuun.
    • Vaihda valkoiseen. Toista edellinen kerros.
    • Virkkaa lopuksi kerros ks:ta, kulmiin 1 ks + 1 kjs + 1 ks.

 

 

Tässä aiempia tuotoksiani 😊

↓↓↓

Tässä ohjelinkki ”vapaalla tyylillä” virkattuun jämälankalaukkuun.

Tässä ohjelinkki ”palapelilaukkuun” isoäidinneliöistä.

Pitkävartiset tilkkukämmekkäät

Kaikille virkatuista tilkuista tykkääville tämä on unelmaprojekti! 😊 Pitkävartiset tilkkukämmekkäät syntyvät samankokoisista virkatuista neliöistä, yhteen kämmekkääseen tulee aina 6 tilkkua. Työ valmistuu nopeasti ja voit hyödyntää siihen kaikenlaiset langanloput! Tässä helpot ohjeet! 😊

 

Tarvitset:

  • Erivärisiä lankoja yhteensä noin 150 g
  • Virkkuukoukku 3 ½

 

Virkkausjärjestyksen voit päättää itse – virkkaatko ensin kämmenen sisä- vai päällyspuolen tilkut – JA haluatko virkata sisä- ja päällyspuolen tilkut samalla tekniikalla vai kenties eri? 😊 Itse tein niin, että sisäpuolen tilkut ovat tavallisia mustia isoäidinneliöitä. Ulkopuolella on ne nätimmät ja enemmän näkyviin jäävät tilkut. 😊

Pyöreä tilkku (josta tulee lopuksi neliö 😊)

*Aina kerroksen aloituksessa 1 pylväs korvataan 3:lla ketjusilmukalla, paitsi pp:ssä eka on 4 kjs:aa.

1.krs: Virkkaa lenkkiin 12 p.

2.krs: Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan 3 puolipylvästä siten, että otat koukulle 3 samaan aikaan ja lopuksi vedät jokaisesta viimeisen langankierron samalla kertaa. Perään 1 kjs.

3.krs: Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen kjs-välikköön 2 p + 1 kjs.

4.krs: Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen kjs-välikköön 3 p + 1 kjs.

5.krs: Valitse kjs-välikkö ja virkkaa siihen 3 pp. Seuraaviin kahteen välikköön 3 p kumpaankin. Sitten 3 pp + 2 kjs + 3 pp. Seuraaviin kahteen välikköön 3 p kumpaankin. Vuorottele näitä kunnes tilkussa on 4 kulmaa. Viimeiset 3 pp + 2 kjs sulkee kerroksen.

 

Isoäidinneliö

1.krs: Virkkaa lenkkiin/renkaaseen 3 kjs (=1 p) 2 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs. Yhdistä ps:lla aloitukseen.

2.krs: Virkkaa kulmiin (4 kpl) 3 p + 2 kjs + 3 p. Pylvässarjojen väliin aina 1 kjs.

3.krs: Virkkaa kulmiin (4 kpl) 3 p + 2 kjs + 3 p. Edellisen kerroksen väliköihin aina 3 p ja pylvässarjojen väliin 1 kjs.

 < Kasvata isoäidinneliötä toistamalla edellistä kerrosta niin monta kertaa kunnes koko on sopiva eli samankokoinen kuin päällyspuolen tilkku. Virkkaa tarvittaessa viimeinen kerros esim. puolipylväillä jos sen myötä tilkut ovat samankokoisia. Ideana olisi saada tikkujen viimeisten kerrosten olevan tismalleen samankokoiset jokaista kjs-välikköä myöten, jotta kiinnitys onnistuu seuraavalla tekniikalla.>

Kun päällys- ja sisäpuolen tilkkuja on yhteensä 6, voit yhdistää tilkut. Mallikämmekkäissä tilkut on yhdistetty nurjalta puolelta siten, että jokainen ketjusilmukkavälikkö yhdistetään vastakappaleeseensa samasta kohtaa kiinteällä silmukalla. Välikohdat ”harpataan yli” 3-4:llä ketjusilmukalla ja taas seuraavat kahden tilkun kjs-väliköt yhdistetään kiinteällä silmukalla. Lisätietoa ja kuva tästä tekniikasta löytyy täältä. Voit toki yhdistää neulalla ja langalla, piilosilmukoilla, jollain omalla hyvällä tekniikalla… 😊

Asettele siis 3 tilkkua pystysuunnassaan ja yhdistä saumat. Tee sama toiselle ”kolmikolle”. Kiinnitä yllä olevalla tekniikalla pitkä sauma nurjalta puolelta ja sisäsauma niin, että jätät peukaloa varten aukon (itse hyppäsin yhden kjs-välikön yli enkä yhdistänyt sitä vastapuoleen).

Kun kämmekkäät ovat ”muodossaan”, voit virkata peukaloreiän ympäri pari kerrosta kiinteitä silmukoita. Samoin ala- ja yläaukkoihin.

 

Psst… Mikäli virkatut kämmekkäät ovat sun juttu, tsekkaa vaikkapa nämä auringonkukkakämmekkät!😊