Hae
Jonnan koukkuja

Itsetehty mannafrutti

Koska riisifruttiakin voi valmistaa itse, miksei mannafruttiakin? Ja siitä se sitten lähti! 😊 Tämä on jopa nopeampaa tehdä kuin riisifrutti eikä vaadi kuin kymmenisen minuuttia sellaista ”kriittisempää aikaa” ( = sekoitat kattilassa maitoa ettei se pala pohjaan ). Eli nyt hommaamaan maitoa, mannasuurimoita ja vaahtoutuvaa vaniljakastiketta! 😊

 

Mannafrutti (pieni kattilallinen)

  • 1 l Valion Kiehu-maitoa
  • 1 ½ dl mannasuurimoita
  • ½ tl suolaa
  • Vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

Keitä maito kattilassa kiehuvaksi. Sekoita hiljalleen joukkoon mannasuurimot ja anna tuotoksen kiehua kevyesti kymmenisen minuuttia koko ajan sekoitellen. Kun valmista, ota pois liedeltä ja jäähdytä altaassa, jossa kylmää vettä. Tämä pitäisi saada vähintään huoneenlämpöiseksi ennen jatkokäsittelyä. 😊

Vaahdota vaniljakastike, laita jääkaappiin odottelemaan. Kun mannapuuro on jäähtynyt, vatkaa se kuohkeaksi. Yhdistä lopuksi vatkatut puuro ja kastike ja vatkaa vielä hetken yhdessä. Tarjoile vaikkapa marjojen kanssa.

Köyhät ritarit vohveliraudalla

Tämä on testaamisen arvoinen juttu! 😊Ja omasta mielestäni lisäksi helpompaa kuin kääntää ja vääntää niitä pullasiivuja paistinpannulla… Jos siis omistat vohveliraudan. Mikäli etsit vähän kevyempää kokeiltavaa vohveliraudalle niin paahtoleipä toimii myös! 😊 Tässä ohjeet molempiin.

 

Köyhät ritarit vohveliraudalla

10 kpl

  • 10 pullasiivua
  • 1,5 dl maitoa
  • 2 munaa
  • 3 tl tomusokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 tl kanelia

 

Riko munat kulhoon, vatkaa rakenne rikki. Lisää maito, sokerit ja kaneli, sekoita. Voit joko kastaa pullasiivut kokonaan seoksessa (räiskii ja ritisee enemmän vohveliraudalla) tai sitten voidella sudilla molemmin puolin. Paista kullanruskeiksi ja tarjoa vaikka marjojen, hillon ja kermavaahdon kanssa. 😊

 

Paahtoleivät vohveliraudalla

10 kpl

  • 10 paahtoleipäsiivua
  • 3 munaa
  • 2 rkl juoksevaa margariinivalmistetta

 

Riko munat kulhoon, vatkaa rakenne rikki. Lisää joukkoon margariinivalmiste ja sekoita. Voitele sudilla aina leipäviipale molemmin puolin ja paista vohveliraudalla rapeaksi ja kullanruskeaksi. Tarjoile sellaisenaan tai miksei jonkun makean tai suolaisen kaverina. 😊