Hae
Jonnan koukkuja

Pannukakku piirakkavuokaan

Miksi pannaria pitäisi aina tehdä se perinteinen uunipellillinen? Toki jos syöjiä riittää niin mikäs siinä 😊. Joskus (tai melkein aina) tilanne ei kuitenkaan ole niin vaan pienempikin määrä riittäisi. Eli tarvitaan vuoka, johon taikina kaadetaan. Paras tähän hommaan on peruspiirakkavuoka. Ja tämä esitelty taikina on juuri sopivan kokoinen 2-3 hengelle pariin syöntikertaan 😊.

Pannukakku piirakkavuokaan

  • 2 munaa
  • 4 dl maitoa
  • 2 dl jauhoja (joko tavallisia tai gluteenittomia)
  • ½ tl leivinjauhetta
  • ½ tl suolaa
  • ½ dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • ½ dl öljyä

 

  1. Riko munien rakenne kulhossa ja sekoita joukkoon puolet maidosta.
  2. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Lisää nesteiden joukkoon sekoittaen.
  3. Lisää loput maidot, öljy ja suola sekä sokerit.
  4. Sekoita vielä hetki vispilällä ja anna turvota puolisen tuntia.
  5. Kaada taikina piirakkavuokaan ja paista 225 asteessa noin 25 minuuttia.

 

 

Pöllöperhe koossa

Virkattu jättipöllö on saanut pari kaveria ja pari jälkeläistäkin ?. Pienemmille on tehty suomuvirkkauksella sulkapeite ja siivet.

Pikkupöllöt

Virkkaa pieni ympyrä (virkkaa lenkkiin 10 ks, jatka lisäämällä seuraavilla krs:lla ensin 2 ks jokaiseen, sitten joka toiseen, joka kolmanteen…) ja noin viidennen lisäyskerroksen jälkeen virkataan jokaiseen s:aan 1 ks – alunperin ollut ympyrä alkaa kasvaa ”suppiloksi”.

Suomuvirkkausta varten luodaan ns. pohjustuskerros suppilon yläreunaan: *virkkaa 1 p + 2 kjs ja hyppää yli 2 silmukkakohtaa, seuraavaan 2 p samaan s:aan + 2 kjs, hyppää yli 2 silmukkakohtaa ja seuraavaan 1 p + 2 kjs. Vuorottele näitä kunnes kerros on täynnä.*

Suomujen virkkaus

Seuraavaksi virkataan suomut (tässä tapauksessa kai pöllön sulat): **aloita pylväsparista niin, että virkkaat ensimmäiseen pylvääseen 7 p + 2 kjs ja siirryt toiseen p:een ja virkkaat siiihen 7 p. Siirry ps:lla seuraavan välipylvään kautta taas p-pariin ja virkkaa siihen 7 p + 2 kjs + 7 p. Jatka kerros loppuun.**

Seuraavaksi voit joko luoda ns. pohjustuskerroksen *_* tai sitä ennen virkata kerroksen ks:ta, jotta työ jämäköityy. Kumpikin tapa käy ?.

Ja taas vuorossa suomukerros **_**.

Vuorottele pohjustus- ja suomukerroksia kunnes pikkupöllösi on sopivan kokoinen. Pöllön yläpäätä lähestyttäessä voi alkaa vähän kaventaa eli luo pohjustuskerrokselle vähän vähemmän pylväspareja.

Varsinaiseen pääosaan jatka taas virkkamalla suppiloa (lähde viimeisen suomukerroksen jälkeen virkkamaan ks:ta) ja kavenna sitä loppuosaa kohden (hyppää yli silmukoita). Juuri ennenkuin meinaat sulkea, muista laittaa täyte! Vanulevy tai vaikka vanhat kangaspalat ovat parempia kuin haituvainen vanu; se tulee helposti ulos suomujen väliköistä.

Silmät: virkkaa lenkkiin 10 ks, kiristä ja sulje ps:lla. Virkkaa jokaiseen s:aan 2 puolip. Tee näitä kaksi kappaletta. Kiinnitä nepparin puoliskot silmiksi.

Nokka: virkkaa kolmio; luo 2 kjs, käännä työ ja virkkaa molempiin 2 ks. Käännä työ ja lisää aina silmukoita alkuun ja loppuun 2 s samaan s:aan kunnes työ kasvaa kuten haluat. Päättele kun mielestäsi oikean kokoinen ja neulo langalla kiinni pöllöön.

Korvatupsut: solmi langanhaituvia molemmin puolin.

Siivet: samalla suomutekniikalla, mutta ei tehdäkään ympyränmallista vaan tasoa. Aloita luomalla ensin yksi suomu ja kasvata siiven kokoa parilla suomulla seuraavalla kerroksella.