Hae
Jonnan koukkuja

Isoäidinneliöpöytäliina

Virkattu isoäidinneliöpöytäliina on kuin iso palapeli. Liina koostuu erikokoisista neliöistä ja suorakulmioista, jotka on aseteltu limittäin ja lomittain sopimaan toistensa kylkeen. 😊

Pääasiassa ohjeena toimii tavallinen isoäidinneliö, jonka kerrosmäärää muuttamalla tilkuista saadaan eri kokoisia. Poikkeuksena toimii suorakulmion muotoiset tilkut, jotka tuovat pöytäliinaan erilaisia muotoja.


Aluksi kannattaa virkata muutamia eri kokoisia tilkkuja, joista lähdetään rakentamaan ikään kuin tilkkupalapeliä. Tilkkuja kannattaa sovitella tasaisella alustalla toistensa viereen ennen yhteen kiinnittämistä. Loppuvaiheessa (kun liina alkaa olla halutun kokoinen) kannattaa jo alusta alkaen suunnitella sopivan kokoiset tilkut oikeisiin kohtiinsa.

Tilkut ommellaan toisiinsa kiinni nurjalta puolelta neulalla ja jommankumman tilkun viimeisen kerroksen värisellä langalla.

Vinkki: kun sovittelet tilkkuja ja tuntuu etteivät ne oikein sovi mihinkään kohtaan, voit virkata tilkkujen sivuihin myös puolipylväskerroksia – tai vain vastakkaiset sivut puolipylväillä / tavallisilla pylväillä. Tällöin tilkku kasvaa maltillisemmin halutuista kohdista ja on helpompi saada sopimaan eri kohtiin. 😊

Tarvitset:
  • Langan menekki: Drops Cotton Light -lankoja (5 eri väriä, 50 g = 105 m) yhteensä n. 500 g
  • Virkkuukoukku: 3 ½
  • Mallipöytäliinan koko: n. 40 x 120 cm
Isoäidinneliön ohje

Luo 6 kjs, yhdistä renkaaksi ps:lla.
1.krs: Virkkaa renkaaseen 3 kjs (=1 p) 2 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs. Yhdistä ps:lla aloitukseen.
2.krs: Virkkaa kulmiin (4 kpl) 3 p + 2 kjs + 3 p. Pylvässarjojen väliin aina 1 kjs.
3.krs: Virkkaa kulmiin (4 kpl) 3 p + 2 kjs + 3 p. Edellisen kerroksen väliköihin aina 3 p ja pylvässarjojen väliin 1 kjs.
Kasvata isoäidinneliötä toistamalla edellistä kerrosta niin monta kertaa kunnes koko on sopiva.
Virkkaa lopuksi kerros kiinteitä silmukoita, kulmakohtiin 1 ks + 1 kjs + 1 ks.

Isoäidin suorakulmion ohje

Isoäidin suorakulmiosta on pöytäliinaa varten virkattu kahta eri kokoa, isompaa ja pienempää. Aloitusketjusilmukoiden määrällä voi vaikuttaa kokoon.

  1. Luo 34 kjs + 3 kjs ( = 1 p ) . Pienemmän suorakulmion aloitukseen 18 kjs + 3 kjs ( = 1 p ).
  2. Virkkaa kjs-pätkää takaisinpäin niin, että teet 3:een seuraavaan s:aan 3 p:stä + 1 kjs ja hyppää seuraava s yli ja taas 3:een seuraavaan 1 p + pylvässarjan päätteeksi 1 kjs. Rivistöön pitäisi syntyä 9 kpl / 5 kpl 3:n p:n sarjaa. Kun tulet päätysilmukkaan, virkkaa sen jälkeen 2 kjs, ja taas samaan päätysilmukkaan 3 p + 2 kjs ja jatka kjs-pätkä toista puolta loppuun saakka kuten alkupuolikin. Päätyyn taas samaan s:aan 3 p + 2 kjs, päätä ps:lla aloitukseen.
  3. Jatka kerroksia tarpeen mukaan samalla isoäidinneliötekniikalla eli jokaiseen kjs-välikköön 3 p + 1 kjs. Päätyihin alkaa muodostua kulmat. Kulmiin aina 3 p + 2 kjs + 3 p.
  4. Kun pöytäliina alkaa olla tilkkujen puolesta valmis, kannattaa virkata koko pöytäliinan ympäri 1-2 kerrosta silmukoita. Mallipöytäliinassa on virkattu 2 kerrosta puolipylväitä. Ensimmäinen puolipylväskerros on virkattu niin, että aina tilkkujen yhdistymiskohtaan on virkattu pylväs. Näin saadaan pöytäliinan reunasta tasaisempi.
Ohje julkaistu aiemmin Kauneimmat Käsityöt 6/2024 -lehdessä

Psst… Mikäli virkatut pöytäliinat kiinnostelee, sellaisen voi tehdä myös afrikankukista. 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *