Hae
Jonnan koukkuja

Virkatut kämmekkäät

Virkatut kämmekkäät ovat välikausien vakioasuste – eivätkä ne petä tälläkään kertaa! 😊 Näissä kämmekkäissä suurta osaa ”näyttelevät” puhvisilmukat, jotka toisaalta myös antavat erilaista ilmettä kokonaisuudelle. Ohjeessa on luonnollisestikin opastettu puhvisilmukan virkkaus. 😊

Mallikämmekkäiden koko on suurin piirtein naisten käsinekoko S-M. Kämmekkäiden kokoon voi vaikuttaa virkatun tilkun koolla. Kämmekkäiden päällyspuolelle on virkattu puhvitilkut ja sisäpuolelle tavalliset pylväsneliöt. Tilkut yhdistetään toisiinsa ompelemalla ne yhteen neulalla ja langalla työn oikealta puolelta. Toiselle sivulle jätetään aukko peukaloa varten. Tämän jälkeen virkataan sormi- ja ranneosuudet.

Nämä kämmekkäät ovat osa virkattua settiä, johon kuuluvat lisäksi virkatut ’oversize pipo’ ja kaulahuivi. 😊 Aiemmin on julkaistu pipon ohje ja sen löydät täältä. 😊 Tulossa siis vielä kaulahuivin ohje ja sitten meillä on näppärä kolmiosainen välikauden asustesetti valmis! 😊

Tarvitset:
  • Käytetty lanka: House neulelanka Garn Extra Fine Merinowool
  • Langan menekki: yhteensä noin 150 g
  • Virkkuukoukku: 3 ½

 

Pylväsneliötilkku (vasemmanpuoleiset) kämmenen sisäpuolelle ja puhvitilkku kämmenselän päälle. 😊

Puhvitilkku (2 kpl)

1.krs: Virkkaa lenkkiin 6 puhvisilmukkaa.

*Puhvisilmukan ohje: virkkaa aluksi 1 ks, ota koukulle langankierto ja vie koukku aloituslenkin alta ja vedä lanka silmukan läpi. Nyt koukulla pitäisi olla 3 lankaa. Toista tätä vielä 3 kertaa. Lanka vedetään yhteensä 4 kertaa samasta kohdasta. Kun olet tehnyt tämän 4 kertaa, koukulla pitäisi olla 9 silmukkaa. Ota lanka koukulle ja kaikkien silmukoiden läpi. Tee lopuksi 2 ketjusilmukkaa.

2.krs: Vaihda väri ja virkkaa jokaiseen kjs-kaareen 2 puhvisilmukkaa, joiden väliin 2 kjs. Jokaisen puhvisilmukkaparin jälkeen tulee 1 kjs.

3.krs: Vaihda väri. Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen kjs-kaareen uudet 2 puhvisilmukkaa (joiden väliin taas 2 kjs). Jokaisen puhvisilmukkaparin jälkeen tulee 1 kjs. Yhteensä kerrokselle tulee 12 puhvisilmukkaparia.

4.krs: Vaihda väri (mustaksi) ja virkkaa jokaiseen kjs-kaareen 1 puhvisilmukka + 1 kjs. Kerrokselle tulee yhteensä 24 puhvisilmukkaa.

5.krs: Jatka samalla värillä. Nyt tehdään tilkulle kulmat. Virkkaa kjs-kaareen 4 kjs (= 1 pp) 1 pp, ja *siirry seuraavaan kjs-kaareen ja virkkaa siihen 2 p*. Toista *_* vielä 4 kertaa. Virkkaa tulevaan kulmaan 2 pp + 2 kjs + 2 pp. Seuraavaksi taas 5 kertaa *_*. Vuorottele kulman ja sivujen virkkausta kunnes tilkussa on 4 kulmaa. Päättele aloituskulma 2 pp + 2 kjs ja sulje ps:lla.

6.krs: Virkkaa samalla värillä kerros ks:ta tilkun ympäri, kulmiin 1 ks + 1 kjs + 1 ks.

– Mikäli haluat suuremmat kuin mallikämmekkäät, virkkaa tässä kohtaa tarvittava määrä lisäkerroksia 6.kerroksen ohjeella. –

Pylväsneliötilkku (2 kpl)

Luo 6 kjs, yhdistä ps:lla renkaaksi.

1.krs: Virkkaa renkaaseen 3 kjs (=1 p) 2 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, yhdistä ps:lla aloitus-kjs-ketjuun.

2.krs: Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen pylvääseen uusi pylväs, kulmakohtiin 2 p + 2 kjs + 2 p, sivuihin tulee 6 p.

3.krs: Virkkaa samalla tavalla seuraava kerros, sivuihin tulee 9 p.

Jatka samalla kaavalla tilkusta halutun kokoinen. Virkkaa viimeinen kerros ks:ta tilkkujen yhdistämisvärillä (mustalla).

Mätsää kivasti pipon kanssa. 😊 Blogipostauksen alkupäästä löydät linkin pipon ohjeeseen. 😊

Tilkkujen yhdistäminen

Yhdistä sisä- ja päällyspuolen tilkut toisiinsa työn oikealta puolelta neulalla ja langalla pujottaen. Vedä lanka aina kummankin tilkun ulommaisen silmukkakaaren kautta, kiristä sopivasti. Toinen sivu tulee kokonaan umpeen, toiseen jätetään peukalolle aukko keskelle sivua. Huomioi vasemman ja oikean käden kämmekkäät; puhvitilkku tulee kämmenen päällyspuolelle.

Virkkaa peukaloaukon ympäri kolme kerrosta kiinteitä silmukoita.

Virkkaa sormiosan aukon ympäri ensin 1 kerros ks:ta niin, että tilkkujen saumakohtiin tulee puolipylväitä (tasoittamaan kokonaisuutta). Virkkaa sitten vielä yksi kerros puolipylväitä. Vaihda väri ja virkkaa kerros ks:ta. Jatka samalla värillä kerros puhvisilmukoita: joka toiseen edellisen kerroksen silmukkaan 1 puhvi + 1 kjs. Jatka vielä samalla värillä seuraava kerros ks:ta. Vaihda loppua kohden värejä mielesi mukaan. Kämmekäs on hyvänmittainen silloin kun pikkurillistä jää näkyviin noin 1 cm.

Virkkaa kämmekkäiden ranneosa samalla ohjeella kuten sormiosakin. Tee halutessasi enemmän puhvikerroksia eri väreillä. Sovita kämmekkäitä ja jatka ranneosaa halutun pituikseksi.

*Ohje julkaistu aiemmin Kauneimmat Käsityöt: Käsityön ABC: 36 -lehdessä (2025)

Kolmiosaisen virkatun setin viimeisen asusteen – kaulahuivin – ohje siis tulossa seuraavaksi! 😊

Virkattu pipo

Tämä virkattu pipo on tarkoituksella hieman ’oversize’, koska sellaiset mielestäni ovat vaan kivoja. 😊 Helpolla virkkausohjeella teet nopeasti itsellesi (tai kenelle vaan 😊) kivan välikauden pipon.

Tämä pipo on osa virkattua settiä, johon kuuluvat lisäksi kämmekkäät ja kaulahuivi – molemmat virkattuja. 😊 Niiden ohjeet julkaistaan seuraavissa blogipostauksissa. 😊 Eli stay tuned – pysy kuulolla (tai jotain). 😊

Tässä muutama fakta virkkausprojektista:

Pipoa varten virkataan 5 kpl tilkkuja. Yhden tilkun leveys on noin 11 cm, päänympäryksen ollessa 55 cm (aikuisen päänympärys). Pipon ympärysmittaa voi kasvattaa virkkaamalla tilkkuihin 1-2 kerrosta lisää. Tilkkuja voi kasvattaa pelkästään myös sivusuunnassa virkkaamalla vastakkaisille sivuille 1-2 lisäkerrosta.

Tilkut ommellaan toisiinsa kiinni yhdestä sivusta ja lopuksi yhdeksi isoksi päänympäri meneväksi renkaaksi. Päälakea kohti virkattaessa kavennetaan silmukoita tasaisesti pitkin matkaa. Pipon suuaukon ympäri virkataan haluttu määrä kerroksia, jotta reuna on viimeistelty ja siisti.

Tällä pipolla tarkenee hyvin viileämmälläkin kelillä, mutta halutessasi voit virkata toiset tilkut korvien kohdille pipon sisäpuolelle tai ommella vuorikankaan. Tällä ohjeella piposta tulee tarkoituksella hieman isompikokoinen. Pipoa kannattaa sovittaa tarpeeksi usein ja tarvittaessa lisätä tai kaventaa silmukoita.

 

Tarvitset:
  • Käytetty lanka: House neulelanka Garn Extra Fine Merinowool 50 g
  • Langan menekki: noin 150 g
  • Virkkuukoukku: 3 ½

 

Virkattu tilkku (5 kpl)

1.krs: Virkkaa lenkkiin 6 puhvisilmukkaa.

*Puhvisilmukan ohje: virkkaa aluksi 1 ks, ota koukulle langankierto ja vie koukku aloituslenkin alta ja vedä lanka silmukan läpi. Nyt koukulla pitäisi olla 3 lankaa. Toista tätä vielä 3 kertaa. Lanka vedetään yhteensä 4 kertaa samasta kohdasta. Kun olet tehnyt tämän 4 kertaa, koukulla pitäisi olla 9 silmukkaa. Ota lanka koukulle ja kaikkien silmukoiden läpi. Tee lopuksi 2 ketjusilmukkaa.

2.krs: Vaihda väri ja virkkaa jokaiseen kjs-kaareen 2 puhvisilmukkaa, joiden väliin 2 kjs. Jokaisen puhvisilmukkaparin jälkeen tulee 1 kjs.

3.krs: Vaihda väri. Virkkaa jokaiseen kjs-kaareen 1 p + 1 kjs + 1 p + 1 kjs. Yhteensä 12 pylväsparia.

4.krs: Vaihda väri. Virkkaa jokaiseen kjs-kaareen 2 puolipylvästä.

5.krs: Vaihda väri (tässä tilkkujen yhdistämisväri musta). Virkkaa kjs-kaareen 4 kjs (= 1 pp) 1 pp, ja *siirry seuraavaan kjs-kaareen ja virkkaa siihen 2 p*. Toista *_* vielä 4 kertaa. Virkkaa tulevaan kulmaan 2 pp + 2 kjs + 2 pp. Seuraavaksi taas 5 kertaa *_*. Vuorottele kulman ja sivujen virkkausta kunnes tilkussa on 4 kulmaa. Päättele aloituskulma 2 pp + 2 kjs ja sulje ps:lla.

6.krs: Virkkaa tilkun ympäri kerros puolipylväistä; 1 puolipylväs yhteen silmukkaan. Kulmiin 2 puolipylvästä + 1 kjs + 2 puolipylvästä.

 

Tilkkujen yhdistäminen

Yhdistä tilkut toisiinsa työn oikealta puolelta vastakkaisista sivuista neulalla ja langalla pujottaen. Vedä lanka aina kummankin tilkun ulommaisen silmukkakaaren kautta, kiristä sopivasti.

Kun tilkuista muodostuu yksi iso päänympäri menevä rengas, virkataan lisää kerroksia päälakea kohti, samalla kaventaen. Värinvaihdot voit tehdä kuten mallipipossa tai oman mielesi mukaan.

1.krs: Virkkaa renkaan ympäri kerros puolipylväitä, paitsi tilkkujen saumakohtiin aina 3 pylvästä yhteen (virkkaa 3 pylvästä viimeistä langankiertoa ja läpivetoa vaille valmiiksi, kierrä lanka koukulle ja vedä kaikkien koukulla olevien silmukoiden läpi).

2.krs: Virkkaa renkaan ympäri kerros kiinteitä silmukoita niin, että tilkkujen saumakohdissa kavennetaan 2 silmukkaa yhteen, samoin tilkkujen keskikohdassa (ne 2 silmukkaa, jotka ovat suurin piirtein tilkun keskellä olevan puhvisilmukan molemmin puolin).

3.krs: Virkkaa kerros kiinteitä silmukoita ilman kavennuksia.

4.krs: Virkkaa 1 puolipylväs jokaiseen silmukkaan.

5.krs: Virkkaa kerros kiinteitä silmukoita, kavenna yhteen joka 5. ja 6. silmukka.

6.-8.krs: Virkkaa 1 p jokaiseen silmukkaan.

9.krs: Virkkaa kerros kiinteitä silmukoita, kavenna yhteen joka 5. ja 6. silmukka.

10.krs: Virkkaa kerros kiinteitä silmukoita, kavenna yhteen joka 4. ja 5. silmukka.

11.krs: Virkkaa kerros kiinteitä silmukoita, kavenna yhteen joka 3. ja 4. silmukka.

12.krs ja loppuun saakka: Virkkaa kiinteitä silmukoita, kavenna yhteen joka 2. ja 3. silmukka. Kun jäljellä pikkurillin kokoinen reikä, päättele umpeen neulalla ja langalla.

Pipon suuaukon viimeistely

Pipon suuaukkoon on virkattu ensin 4 kerrosta kiinteitä silmukoita, sitten 4 kerrosta pylväitä ja lopuksi yksi kerros kiinteitä silmukoita. Missään kohtaa ei ole lisätty tai kavennettu silmukoita.

Pipon kavereiksi on virkattu kämmekkäät ja kaulahuivi. Molempien ohjeet seuraavissa blogipostauksissa. 😊

*Ohje julkaistu aiemmin Kauneimmat Käsityöt: Käsityön ABC: 36 -lehdessä (2025)

Psst… Samaan settiin kuuluvien kämmekkäiden ja kaulahuivin ohjeet siis tulossa blogiin, sitä odotellessa voit virkata vaikka hittipipon – tuon parin vuoden takaisen suositun päänlämmittimen! 😊