Kun kyseeseen tulee lähes mikä tahansa virkkaustyö, on väistämättä edessä jonkinlainen reunojen viimeistely. Teet sitten maton, peiton, pussukan tai nyssykän, odottaa lopussa tämä haasteellinen operaatio. Ai miksi haasteellinen? No ehkei aina, mutta otetaan esimerkiksi tilkkumatto (tai tilkkupeitto). Mikäli et viimeistele työtä (eli tee kunnon reunoja), näyttää lopputulos ikuisesti jatkuvalta. Kaunis virkattu reuna antaa työlle sen viimeisen silauksen, joka usein vaaditaan. Hommassa vaan on pari huomioitavaa seikkaa:

Kun virkataan työhön lisää ympärysmittaa, se siis kasvaa (ihanko tosi?!), jolloin silmukoita on lisättävä matkan varrella. Tämän oikean lisäysmäärän tajuaminen on se haaste. Jos lisäät liikaa, työ alkaa ”aaltoilla”, ja vastaavasti liian vähäisellä määrällä työ kupruilee ikävästi. ☹

Oikeanlaisen kuvion löytäminen. Reunojen koristeluvirkkaukseen on varmaan miljoonia tapoja, mutta aina ei vaan jaksa/pysty/kykene. ☹ Usein tekisi mieli kerrankin viimeistellä reunat jollain hienolla ennennäkemättömällä kuvioinnilla, mutta ei. Liian hankalaa ja työlästä. Eli päädyt taas tekemään niitä pylväitä.

Vaivannäkö. Isojen virkkaustöiden reunan viimeistely on siitä ärsyttävää, että se vie aikaa, paljon! Joskus tuntuu, että viimeistely kestää yhtä kauan kuin varsinaisen työn värkkääminen ja usein haluaisi jättää tämän viimeisen vaiheen pois. Lisäksi kun ”pyörittelet” käsissäsi jotain parisängyn virkattua peittoa niin niska ja hartiat muistuttavat itsestään viimeistään seuraavana päivänä. ☹

Se, että sopiiko aloitettu ”reunatyyli” kokonaisuuteen. Niin, ja tämä vaatii sen, että olet tehnyt sitä reunaa jo vähintään puoleen väliin asti. Vasta oikeastaan silloin pystyt hahmottamaan, toimiiko valittu tyyli. Ja sitten tietenkin huomaat, että ei, se ei sovi. Eikun purkamaan. Siinä meni kahden tunnin työ hukkaan. ☹

Siksak-virkkaus toimii maton reunassa hyvin. ☺

Eri materiaalit ja puikkojen koot. Oikeastaan aika alkeellinen virhe, johon kuitenkin sortuu liian usein. Valitset siis (mukamas) jonkun kivan erilaisen langan reunojen viimeistelyyn. Ja siihen erikokoisen virkkuukoukun, jolla työ on tehty. Huomaat siinä jossain vaiheessa, että ei muuten toimi. Jälki on varmaan sikäli ihan hienoa, mutta työ alkaa joko aaltoilla tai kupruilla. Pitäisi tajuta pysyä samanpaksuisessa langassa ja koukussa!

Kokonaisuus ratkaisee!

Tämä vaihe jää liian usein tekemättä: tuotoksen silittäminen. ☹ Tiedetään, paha synti! Nimittäin aika moni edellä mainituista ongelmista häviää (tai ainakin pehmenee) silityksen myötä. Jos olet vähän kämminyt silmukoiden määrissä tai langan materiaalissa/paksuudessa, tämä toimenpide antaa anteeksi! ? Mutta niin, taas jotenkin liian vaivalloista. Tai no jos kotona sattuisi olemaan joku ready-to-iron -silityspiste niin mikäs siinä! ? Ehkä joskus onkin?

Siinäpä ne yleisimmät. Kaiken kaikkiaan viimeistely kuitenkin kannattaa, koska muutoin työ jää ikävän keskeneräisen näköiseksi. Toisaalta kunnon rehellinen (tuntikausia) kestänyt viimeistely antaa sen lopullisen silauksen ja samalla jotenkin päättää loogisesti kyseisen projektin. Voi siis ”luvan kanssa” aloittaa uuden kun vanha on kunnialla saatettu loppuun! ?

Haaste otetaan vastaan vähintään kerran vuodessa, koska ei saa unohtaa kantapään tekoa. Kyllä sen aina jostain muistin syövereistä kaivaa, mutta ei se heti lähde sujumaan kuin pyörällä ajo. Toisaalta sitten kun sen taas oivaltaa, niin tekisi mieli vaan neuloa villasukkia ja kantapäitä koko ajan!

Nykyään kuulee paljon, kuinka ihmiset ”tilittää” kun ei kukaan enää neulo villasukkia. Tekisi mieli sanoa jotain, toisaalta ihan hauskaa kyseisissä tilanteissa vain myhäillä; tietäisitte vaan… ☺ Ja sama koskee lapasia, kaulahuiveja, pipoja, kynsikkäitä, säärystimiä… Mitä nyt langoilla ja puikoilla saa aikaan.

Vajaan sentin levyinen satiniinauha toimii parhaiten ns. tennarisukissa.

Tässä siis muutamia työnäytteitä – jotkut tuoreita, toiset vähän vanhempia.

Perusharmaat villasukat, erittäin onnistuneella kantapäällä. ☺

Onnistunutta kantapäätä kestää katsella – itsehän sitä on kaikkein kriittisin näissä hommissa!

Ja tässä näyte siitä, mitä jämälangoista voi saada aikaan. Helpointa on omistaa kahdet pyöröpuikot ja tehdä molempia sukkia vuorotellen – näin pysyy kärryillä langan menekistä. Jämälangat kun tunnetusti saattavat loppua kesken ja tietenkään kyseistä lankaa ei saa ostettua mistään …

Nauhasukat, joissa käytin luistimennauhoja. Olivat tarpeeksi pitkät. ☺