Virkkaa helpohko afrikankukkamatto

Vaikea päättää, onko afrikankukkamaton virkkaaminen helppoa vai helpohkoa. 😊 Sovitaan, että tekijä saa päättää! Kun olet saanut maton valmiiksi, kerro minullekin oliko se helppo vai helpohko virkata! 😊
![]() |
| Puna-musta-valkoinen matto on virkattu Lidlin matonkuteilla, muut Novitan. Kummassakaan ei valittamista! 😊 |
Ohjeista
Ohjeet tähän mattoon ovat siis täysin itse kehittelemäni. Vinkiksi voin antaa – ja ohjeita saa toki myös soveltaa – että käytä mielellään samanpaksuista kudetta ja siihen sopivaa virkkuukoukun paksuutta. Itse testasin Novitan Strömsö trikookudelankaa 10- ja 8- paksuisilla koukuilla. Mielestäni parempaa jälkeä tuli paksuudella 10.
Eri paksuisten kuteiden kanssa matto alkaa helposti ”lainehtia” kun jokin kohta kiristää ja toinen antaa myöden liiankin hyvin. Toisaalta, omatkin mattoni jossain kohtaa hiukan ”lainehtivat” aluksi, mutta sen saa helposti pois taputtelemalla mattoa tasaista pintaa vasten tasaiseksi. Matto myös tasoittuu käytössä kun sen päältä kävellään eli älä huoli!

Afrikankukkamatto
- Virkkuukoukku nro 10
- Novitan Strömsö trikookudetta 3 kerää, eri värejä.
- Maton halkaisijaksi tulee n. 80 cm.
1 krs: 2 pylvästä jokaiseen silmukkaan (yht. 24).
2 krs: 2 pylvästä joka toiseen silmukkaan (yht. 36).
3 krs: 2 pylvästä joka kolmanteen silmukkaan (yht. 48).
4 krs: vaihda väri. Jokaiseen seuraavaan edellisen kerroksen 8:aan silmukkaan 1 pylväs, sitten 4:n ketjusilmukan kaari, ja taas 8 pylvästä, 4:n ketjusilmukan kaari, toista vuorotellen kerros loppuun.
5 krs: jokaiseen ketjusilmukka-kaareen 7 pylvästä, kaarien välikohtiin seuraavalla järjestyksellä: 2 piilosilmukkaa, 2 kiinteää silmukkaa – väliin 1 ketjusilmukka – 2 kiinteää silmukkaa, 2 piilosilmukkaa; jokaiseen edellisen kerroksen 8:aan silmukkaan siis jotain, ja taas ketjusilmukka-kaareen 7 pylvästä, toista kerros loppuun näitä vuorotellen.
6 krs: pylväskaaren jokaiseen pylvääseen 2 uutta pylvästä. Välikohdat seuraavalla järjestyksellä: hyppää yli edellisen kerroksen 2 piilosilmukkakohtaa, 2 kiinteää silmukkaa – 1 ketjusilmukka – hyppää yli edellisen kerroksen ketjusilmukkakaaren kohta, sitten 2 kiinteää silmukkaa ja hyppää taas yli 2 edellisen kerroksen piilosilmukkaa ja siirry suoraan seuraavaan pylväskaareen, johon taas jokaiseen 2 uutta pylvästä. Vuorottele näitä kahta kerros loppuun.
7 krs: Pylväskaaressa joka toiseen 2 uutta pylvästä. Seuraavaksi hyppää suoraan pylväskaaresta välikohdan ketjusilmukkakaareen keskikohdassa, tee siihen 1 kiinteä silmukka ja sitten suoraan seuraavaan pylväskaareen. Vuorottele näitä kerros loppuun. Pylväskaaressa pitäisi olla nyt 21 uutta pylvästä.

Ja vielä jatkuu…. 😊
8 krs: samanvärisellä matonkuteella vielä yksi kerros kiinteitä silmukoita, jokaisen 21-pylväisen kaaren (kukan terälehti) korkeimman kohdan silmukkaan seuraavalla järjestyksellä: 1 kiinteä silmukka – väliin 1 ketjusilmukka – 1 kiinteä silmukka. Kukan terälehtien välikohdat: yhdistä väliin jäävä aukkokohta tekemällä piilosilmukka, jolla terälehdet yhdistyvät. Jatka kerros loppuun.
9 krs: värin vaihto. terälehtien saumakohdat: tee yksi pitkä kiinteä silmukka, joka ulottuu noin 5-6 kerroksen kohdille (kts. mallia mattokuvasta, miten asettuu). Jätä tämän pitkän kiintosilmukan molemmille puolille yksi neulomaton silmukka – hyppää siis yli (muuten kerrokselle tulee liikaa silmukoita ja se alkaa ”lainehtia”). Kukan terälehtien silmukoihin normaalisti 1 kiinteä silmukka jokaiseen.
10 krs: värin vaihto. Jokaiseen silmukkaan 1 pylväs, terälehden korkeimman kohdan silmukkaan 2 pylvästä, joiden väliin 1 ketjusilmukka. Terälehtien välikohdassa hyppää yli pitkän kiinteän silmukan molemmille puolille muodostuneet silmukat.
11 krs: kiinteitä silmukoita 1 jokaiseen, paitsi terälehden korkeimman kohdan ketjusilmukkakaareen 2 kiinteää silmukkaa, joiden väliin 1 ketjusilmukka.
12 krs: värin vaihto. Jokaiseen kiinteään silmukkaan 1 pylväs, paitsi korkeimman kohdan ketjusilmukkakaareen 1 pylväs – 2 ketjusilmukkaa – 1 pylväs.
13 krs: sama kuin edellinen kerros.
14 krs: värin vaihto. Piilosilmukoilla koko kerros. Virkkaa piilosilmukka aina edellisen kerroksen silmukan takakaareen ja sopivan löysälle.
![]() |
| Toimivat hyvin vessan mattoina! ☺ |
Herkkäunisia, anyone?

Olen todella huono nukkumaan jos vähänkään jostain kuuluu jotain ääntä. Korvatulppia olen öisin käyttänyt niin kauan kuin muistan. Satunnaisia öitä silloin tällöin olen ollut ilman, mutta kerta kaikkiaan pienikin melu (saati suurempi!) häiritsee unta ja nukahtamista pahasti. ☹
Tärkeä uni
Periaatteessa ongelmaa ei olisi, jos saisin nopeasti unen päästä takaisin kiinni. Mutta ei, se ei mene niin. Yleensä hereille säpsähtämisestä seuraa mahdollisesti pitkäkin valveilla olo – aivot alkaa miettiä kaikenlaista tehtyä ja tekemätöntä – ja loppuyö menee usein ”hämärän rajamailla”. Vaadin siis täyden hiljaisuuden, jotta voin nukahtaa ja nukkua. Kamalaa, tiedetään. Ja hankalaa. Onneksi en enää asu kerrostalossa ja suuremman osan elämästänikin olen asunut omakoti- tai paritalossa. Uni on itselleni sen verran olennainen osa jaksamista, että siitä en mielellään tingi. Keskimäärin 8 tuntia unta tai seuraava päivä menee ns. reisille. ☹
![]() |
| Paketista löytyi koko ”systeemi” koottuna + ylimääräinen korvapehmukepari. ☺ |
Mikä toimii ja mikä ei
Joskus pelkät korvatulpatkaan eivät vain riitä; ja nekin toisinaan lähtevät pois paikoiltaan. Vastaavasti jos olen ”ruuvannut” ne liian tiukkaan, alkaa jossain vaiheessa yötä korvakäytäviä särkeä. Seurauksena tulee nyppäistyä tulpat vekeen. Joo mikäs siinä, kunhan ympäristö on täysin hiljainen – ja usein näin onkin ?. Jo jonkin aikaa olen kitkutellut yhdistelmällä korvatulpat + kuulosuojaimet. Kyllähän se melua blokkaa ihan kivasti, mutta kuulosuojaimet nukkuessa… No te tiedätte ketkä ovat kokeilleet. Kovat muovikupit molemmin puolin päätä suorastaan nauravat nukkumisergonomialle – ja aamulla on niska ja hartiat kipeänä. ☹ Voi kunpa joku olisi keksinyt jonkinlaiset pehmeät kuulokkeet yöksi, joita voisi nukkuessa käyttää ?. Ja joku muuten on!
![]() |
| Näyttää kovalta, mutta on yllättävän pehmeää ja taipuisaa materiaalia! |
On olemassa vaihtoehtoja…
Viime kesänä olin tarttumassa tähän tilaukseen ensimmäistä kertaa. Suomessahan näitä ei kukaan myy. No, eipä mitään, netistä on tullut tilattua pitkin maailmaa, joten se ei olisi este. Aikani surffailin, etsin ja tutkin. Aika monessa nettikaupassa luki ”sold out” eli onko tuote noinkin suosittu? Homma jotenkin jäi, kitkuttelin korvatulpilla ja tarvittaessa kuulosuojaimilla. Sitten sain taas ahaa -elämyksen: rakennan (käsityöihmisenä) sellaisen kuulosuojainvärkin itse! Tilasin irrallisia ääneneristyspehmukkeita ja ”kuulosuojainkuppeja” – joo tästähän tämä lähtee! ? Niin no, ne ovat vielä paketeissaan ja ei vaan ole saanut aikaiseksi – ja mitä näitä nyt on ☹.
Lämmittelin tätä asiaa uudelleen. Siis mukavat ääntä eristävät kuulosuojaimet, joiden kanssa voi nukkua. Tiesin jo tästä Hibermate – nimikkeestä, joten Googlen avustuksella etsimään lähin mahdollinen tuotteen toimittaja, joka lähettää myös Suomeen. Ja niin tilaus lähti. Tilasin perjantaina, systeemi toimitettiin kotiovelle maanantaina – joskus hei onnistuu!!! ?
![]() |
| Here we go, totuuden hetket käsillä. Kuuluuko mitään? |
Ja kokemuksen ääni puhuu…
Tässä kohtaa hypätään ajassa sen verran eteenpäin, että voin sanoa viettäneeni monta yötä ”nämä päässä” – ja mikä parasta, ne muuten toimivat! Eikä ole niskat vääränä, vaikka olisit nukkunut missä asennossa tahansa. Nämä eivät korota päätä tyynyn kanssa niin korkealle (epäergonomisesti) kuin vaikkapa tavalliset kuulosuojaimet. Kiitos Hibermaten pehmeyden ?.
Löydät lisää tietoa osoitteesta www.hibermate.com


0



