Virkatut kämmekkäät

Virkatut kämmekkäät ovat välikausien vakioasuste – eivätkä ne petä tälläkään kertaa! 😊 Näissä kämmekkäissä suurta osaa ”näyttelevät” puhvisilmukat, jotka toisaalta myös antavat erilaista ilmettä kokonaisuudelle. Ohjeessa on luonnollisestikin opastettu puhvisilmukan virkkaus. 😊
Mallikämmekkäiden koko on suurin piirtein naisten käsinekoko S-M. Kämmekkäiden kokoon voi vaikuttaa virkatun tilkun koolla. Kämmekkäiden päällyspuolelle on virkattu puhvitilkut ja sisäpuolelle tavalliset pylväsneliöt. Tilkut yhdistetään toisiinsa ompelemalla ne yhteen neulalla ja langalla työn oikealta puolelta. Toiselle sivulle jätetään aukko peukaloa varten. Tämän jälkeen virkataan sormi- ja ranneosuudet.
Nämä kämmekkäät ovat osa virkattua settiä, johon kuuluvat lisäksi virkatut ’oversize pipo’ ja kaulahuivi. 😊 Aiemmin on julkaistu pipon ohje ja sen löydät täältä. 😊 Tulossa siis vielä kaulahuivin ohje ja sitten meillä on näppärä kolmiosainen välikauden asustesetti valmis! 😊
Tarvitset:
- Käytetty lanka: House neulelanka Garn Extra Fine Merinowool
- Langan menekki: yhteensä noin 150 g
- Virkkuukoukku: 3 ½

Pylväsneliötilkku (vasemmanpuoleiset) kämmenen sisäpuolelle ja puhvitilkku kämmenselän päälle. 😊
Puhvitilkku (2 kpl)
1.krs: Virkkaa lenkkiin 6 puhvisilmukkaa.
*Puhvisilmukan ohje: virkkaa aluksi 1 ks, ota koukulle langankierto ja vie koukku aloituslenkin alta ja vedä lanka silmukan läpi. Nyt koukulla pitäisi olla 3 lankaa. Toista tätä vielä 3 kertaa. Lanka vedetään yhteensä 4 kertaa samasta kohdasta. Kun olet tehnyt tämän 4 kertaa, koukulla pitäisi olla 9 silmukkaa. Ota lanka koukulle ja kaikkien silmukoiden läpi. Tee lopuksi 2 ketjusilmukkaa.
2.krs: Vaihda väri ja virkkaa jokaiseen kjs-kaareen 2 puhvisilmukkaa, joiden väliin 2 kjs. Jokaisen puhvisilmukkaparin jälkeen tulee 1 kjs.
3.krs: Vaihda väri. Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen kjs-kaareen uudet 2 puhvisilmukkaa (joiden väliin taas 2 kjs). Jokaisen puhvisilmukkaparin jälkeen tulee 1 kjs. Yhteensä kerrokselle tulee 12 puhvisilmukkaparia.
4.krs: Vaihda väri (mustaksi) ja virkkaa jokaiseen kjs-kaareen 1 puhvisilmukka + 1 kjs. Kerrokselle tulee yhteensä 24 puhvisilmukkaa.
5.krs: Jatka samalla värillä. Nyt tehdään tilkulle kulmat. Virkkaa kjs-kaareen 4 kjs (= 1 pp) 1 pp, ja *siirry seuraavaan kjs-kaareen ja virkkaa siihen 2 p*. Toista *_* vielä 4 kertaa. Virkkaa tulevaan kulmaan 2 pp + 2 kjs + 2 pp. Seuraavaksi taas 5 kertaa *_*. Vuorottele kulman ja sivujen virkkausta kunnes tilkussa on 4 kulmaa. Päättele aloituskulma 2 pp + 2 kjs ja sulje ps:lla.
6.krs: Virkkaa samalla värillä kerros ks:ta tilkun ympäri, kulmiin 1 ks + 1 kjs + 1 ks.
– Mikäli haluat suuremmat kuin mallikämmekkäät, virkkaa tässä kohtaa tarvittava määrä lisäkerroksia 6.kerroksen ohjeella. –

Pylväsneliötilkku (2 kpl)
Luo 6 kjs, yhdistä ps:lla renkaaksi.
1.krs: Virkkaa renkaaseen 3 kjs (=1 p) 2 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, yhdistä ps:lla aloitus-kjs-ketjuun.
2.krs: Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen pylvääseen uusi pylväs, kulmakohtiin 2 p + 2 kjs + 2 p, sivuihin tulee 6 p.
3.krs: Virkkaa samalla tavalla seuraava kerros, sivuihin tulee 9 p.
Jatka samalla kaavalla tilkusta halutun kokoinen. Virkkaa viimeinen kerros ks:ta tilkkujen yhdistämisvärillä (mustalla).

Mätsää kivasti pipon kanssa. 😊 Blogipostauksen alkupäästä löydät linkin pipon ohjeeseen. 😊
Tilkkujen yhdistäminen
Yhdistä sisä- ja päällyspuolen tilkut toisiinsa työn oikealta puolelta neulalla ja langalla pujottaen. Vedä lanka aina kummankin tilkun ulommaisen silmukkakaaren kautta, kiristä sopivasti. Toinen sivu tulee kokonaan umpeen, toiseen jätetään peukalolle aukko keskelle sivua. Huomioi vasemman ja oikean käden kämmekkäät; puhvitilkku tulee kämmenen päällyspuolelle.
Virkkaa peukaloaukon ympäri kolme kerrosta kiinteitä silmukoita.
Virkkaa sormiosan aukon ympäri ensin 1 kerros ks:ta niin, että tilkkujen saumakohtiin tulee puolipylväitä (tasoittamaan kokonaisuutta). Virkkaa sitten vielä yksi kerros puolipylväitä. Vaihda väri ja virkkaa kerros ks:ta. Jatka samalla värillä kerros puhvisilmukoita: joka toiseen edellisen kerroksen silmukkaan 1 puhvi + 1 kjs. Jatka vielä samalla värillä seuraava kerros ks:ta. Vaihda loppua kohden värejä mielesi mukaan. Kämmekäs on hyvänmittainen silloin kun pikkurillistä jää näkyviin noin 1 cm.
Virkkaa kämmekkäiden ranneosa samalla ohjeella kuten sormiosakin. Tee halutessasi enemmän puhvikerroksia eri väreillä. Sovita kämmekkäitä ja jatka ranneosaa halutun pituikseksi.
*Ohje julkaistu aiemmin Kauneimmat Käsityöt: Käsityön ABC: 36 -lehdessä (2025)
Kolmiosaisen virkatun setin viimeisen asusteen – kaulahuivin – ohje siis tulossa seuraavaksi! 😊
- Mätsäävä asustekokonaisuus on vielä kaulahuivia vaille.
Pyllytin ja kämmekkäät ruskan väreissä

Syksy ei oikeastaan ole oma lempivuodenaikani (tai syyskuu vielä menee, mutta loka- ja marraskuu… ☹), mutta ainakin yksi hyvä puoli löytyy: luonnossa esiintyvät ruskan värit ovat todella kauniita! 😊 Ne inspiroivat käyttämään ihania lankoja ja tosiaan syksyllä on ehkä enemmän ”lupa” virkata/neuloa sukkia, lapasia, pipoja, kaulahuiveja ( = käsityöläiselle loputon suo 😊).
Siispä ruskan innoittamana sävyihin sopiva pyllytin sekä kämmekkäät. 😊 Pyllyttimeen on virkattu 7 kuusikulmiota ja ne muodostavat ikään kuin helman. Tilkkujen muodostama ”pötkö” on hameen levein osa. Virkkaa siis tilkkuja sen verran, että saat ne yhtenä pötkönä itsesi (tai kenelle pyllytin tulee) ympäri lantion kohdalta. Siitä on sitten lähdetty virkkaamaan (ja neulomaan) ylä- ja alaosia.
Yksi kämmekäs on yhtä kuin yksi virkattu tilkku. Yksi sauma taitetaan, vastakkaiselle puolelle jätetään aukko peukalolle. Helppoa! 😊

Tarvitset:
- Langan menekki: noin 300 g lankaa, koosta riippuen (malli-pyllytin noin kokoa M/L)
- Kämmekkäät: n. 50 g (käsinekoko S-M)
- Virkkuukoukku 3 ½
- Puikot 4 – 4 ½ mm
*Värinvaihdot oman maun mukaan.*
Kuusikulmiotilkku
1.krs: Virkkaa lenkkiin 4 kjs (= 1 p + 1 kjs), *1 p + 1 kjs*, toista *_* vielä 10 kertaa. (Yht 12 p).
2.krs: Virkkaa puhvisilmukoita niin, että teet langankierron 3 kertaa. Jokaiseen kjs-välikköön 1 puhvisilmukka, jokaisen puhvisilmukan jälkeen 2 kjs.
3.krs: Virkkaa jokaiseen kjs-välikköön seuraavasti: 3 p siten, että jätät jokaisesta viimeisen silmukan vetämättä ja vedät kaikki silmukat kerralla. Virkkaa vielä 3 ketjusilmukkaa ja siirry seuraavaan välikköön. Toista vielä 11 kertaa.
4.krs: Virkataan puhvisilmukoita 5:llä langankierrolla. Joka toiseen välikköön 1 puhvi + 3 kjs + 1 puhvi + 3 kjs, joka toiseen 1 puhvi + 3 kjs. Muodostuu 6 kulmaa.
5.krs: Jokaiseen kulmakohtaan 3 p + 2 kjs + 3 p. Muihin väliköihin 3 p + 1 kjs.
6.krs: Virkkaa vielä tilkun ympäri kerros puolipylväitä, kulmiin 2 puolip + 2 kjs + 2 puolip.
– Virkkaa näitä tilkkuja 7 kpl. Kun tilkut ovat valmiit, kiinnitä ne toisiinsa yhdestä sivusta. Tilkut ovat nyt yhtenä isona rinkulana. Voit päättää haluatko jatkaa ensin helmaosaa vai yläosaa. –
Helmaosa
*Helmaosaan voit virkata muutaman kerroksen pylväitä niin, että tilkun korkeissa kohdissa samaan s:aan 1 p + 1 kjs + 1 p, matalissa kohdissa 3 pylvästä yhteen (= virkkaa 3 pylvästä viimeistä langankiertoa ja läpivetoa vaille valmiiksi, kierrä lanka koukulle ja vedä kaikkien koukulla olevien silmukoiden läpi).*
Sitten vaan tarpeen mukaan kerroksia toisensa perään, jos tuntuu että kupruilee; kavenna. Älä siis lisää silmukoita joka kerroksella, vaan ”tunnustele” miten helma levenee.
Vyötäröosa
Yläosaan pätee sama sääntö kuin *_*, mutta ”tunnustele” jos työ lähtee kupruilemaan. Tee tätä vain 1-2 kerroksen verran. Sitten pikku hiljaa lähde kaventamaan työtä, ja kannattaa sovittaa aika usein. Kavennukset eivät ihan heti näy valmiissa työssä, joten malttia! 😊
Tässä on tehty muutamia kerroksia niin, että esim joka 15. s kavennetaan pois. Sitten taas pari tavallista kerrosta. Välissä voi vaihtaa värejä tai tehdä välillä kiinteitä silmukoita, puolipylväitä… ihan miten tykkää. 😊
Mitä ylemmäs yläosaa on tehty, pitäisi vähäisiä kaventamisen merkkejä jo näkyä. Älä kuitenkaan liikaa kavenna.
Mallipyllyttimen vyötäröosaan on neulottu helmineuletta (voit tehdä myös joustinneuletta) 2 o, 2 n – vaihtuu joka kolmannella kerroksella (-> 2 n, 2 o). Voit aloittaa neulomisen missä kohtaa vaan. Mallissa neulottu osa on n. 10 cm pituinen.
Kun on aika aloittaa neuleosuus, lähde poimimaan silmukoita virkkuukoukun ja langan avulla. Poimi saman tien pyöröpuikoille. Jatka kunnes olet tyytyväinen pituuteen. Voit jatkaa myös helmaosaa jos kaipaat lisää pituutta. 😊 Malli-pyllytin on noin 40 cm pitkä (yläosasta helmaan).

Kämmekkäät yhdestä tilkusta
Kämmekkään tilkku on lähes sama kuin pyllyttimen tilkku, paitsi:
- Tilkku on neliskulmainen eli 4.kerroksella virkataan joka kolmanteen välikköön 1 puhvi + 3 kjs + 1 puhvi.
- kerroksella tehdäänkin 4 kpl pitkiä pylväitä.
- Kun tilkku on sopivan kokoinen (taita kahtia ja jos peittää kämmenen niin kyllä 😊), on aika tehdä siitä kämmekkään muotoinen:
- Taita siis kahtia ja avoimesta sivusta virkkaa piilosilmukoilla yläreunasta n. 7 silmukkaa. Päättele ja jätä aukko peukalolle.
- Alareunasta vastaavasti n. 15 silmukan verran virkataan piilosilmukoita peukalon aukkoon saakka. Päättele.
- Virkkaa peukalon aukon ympäri 2-3 kerrosta ks:ta

Lisää pyllytin-ohjeita löydät tästä klikkaamalla. 😊


0
