Isoäidinneliöpöytäliina

Virkattu isoäidinneliöpöytäliina on kuin iso palapeli. Liina koostuu erikokoisista neliöistä ja suorakulmioista, jotka on aseteltu limittäin ja lomittain sopimaan toistensa kylkeen. 😊
Pääasiassa ohjeena toimii tavallinen isoäidinneliö, jonka kerrosmäärää muuttamalla tilkuista saadaan eri kokoisia. Poikkeuksena toimii suorakulmion muotoiset tilkut, jotka tuovat pöytäliinaan erilaisia muotoja.

Aluksi kannattaa virkata muutamia eri kokoisia tilkkuja, joista lähdetään rakentamaan ikään kuin tilkkupalapeliä. Tilkkuja kannattaa sovitella tasaisella alustalla toistensa viereen ennen yhteen kiinnittämistä. Loppuvaiheessa (kun liina alkaa olla halutun kokoinen) kannattaa jo alusta alkaen suunnitella sopivan kokoiset tilkut oikeisiin kohtiinsa.
Tilkut ommellaan toisiinsa kiinni nurjalta puolelta neulalla ja jommankumman tilkun viimeisen kerroksen värisellä langalla.
Vinkki: kun sovittelet tilkkuja ja tuntuu etteivät ne oikein sovi mihinkään kohtaan, voit virkata tilkkujen sivuihin myös puolipylväskerroksia – tai vain vastakkaiset sivut puolipylväillä / tavallisilla pylväillä. Tällöin tilkku kasvaa maltillisemmin halutuista kohdista ja on helpompi saada sopimaan eri kohtiin. 😊
Tarvitset:
- Langan menekki: Drops Cotton Light -lankoja (5 eri väriä, 50 g = 105 m) yhteensä n. 500 g
- Virkkuukoukku: 3 ½
- Mallipöytäliinan koko: n. 40 x 120 cm
Isoäidinneliön ohje
Luo 6 kjs, yhdistä renkaaksi ps:lla.
1.krs: Virkkaa renkaaseen 3 kjs (=1 p) 2 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs. Yhdistä ps:lla aloitukseen.
2.krs: Virkkaa kulmiin (4 kpl) 3 p + 2 kjs + 3 p. Pylvässarjojen väliin aina 1 kjs.
3.krs: Virkkaa kulmiin (4 kpl) 3 p + 2 kjs + 3 p. Edellisen kerroksen väliköihin aina 3 p ja pylvässarjojen väliin 1 kjs.
Kasvata isoäidinneliötä toistamalla edellistä kerrosta niin monta kertaa kunnes koko on sopiva.
Virkkaa lopuksi kerros kiinteitä silmukoita, kulmakohtiin 1 ks + 1 kjs + 1 ks.
Isoäidin suorakulmion ohje
Isoäidin suorakulmiosta on pöytäliinaa varten virkattu kahta eri kokoa, isompaa ja pienempää. Aloitusketjusilmukoiden määrällä voi vaikuttaa kokoon.
- Luo 34 kjs + 3 kjs ( = 1 p ) . Pienemmän suorakulmion aloitukseen 18 kjs + 3 kjs ( = 1 p ).
- Virkkaa kjs-pätkää takaisinpäin niin, että teet 3:een seuraavaan s:aan 3 p:stä + 1 kjs ja hyppää seuraava s yli ja taas 3:een seuraavaan 1 p + pylvässarjan päätteeksi 1 kjs. Rivistöön pitäisi syntyä 9 kpl / 5 kpl 3:n p:n sarjaa. Kun tulet päätysilmukkaan, virkkaa sen jälkeen 2 kjs, ja taas samaan päätysilmukkaan 3 p + 2 kjs ja jatka kjs-pätkä toista puolta loppuun saakka kuten alkupuolikin. Päätyyn taas samaan s:aan 3 p + 2 kjs, päätä ps:lla aloitukseen.
- Jatka kerroksia tarpeen mukaan samalla isoäidinneliötekniikalla eli jokaiseen kjs-välikköön 3 p + 1 kjs. Päätyihin alkaa muodostua kulmat. Kulmiin aina 3 p + 2 kjs + 3 p.
- Kun pöytäliina alkaa olla tilkkujen puolesta valmis, kannattaa virkata koko pöytäliinan ympäri 1-2 kerrosta silmukoita. Mallipöytäliinassa on virkattu 2 kerrosta puolipylväitä. Ensimmäinen puolipylväskerros on virkattu niin, että aina tilkkujen yhdistymiskohtaan on virkattu pylväs. Näin saadaan pöytäliinan reunasta tasaisempi.
Ohje julkaistu aiemmin Kauneimmat Käsityöt 6/2024 -lehdessä
Psst… Mikäli virkatut pöytäliinat kiinnostelee, sellaisen voi tehdä myös afrikankukista. 😊
Virkattu kukkapöytäliina

Tämä keväinen virkattu kukkapöytäliina virittää ajatukset pikku hiljaa kohti lämpimämpää vuodenaikaa. 😊 Virkkaa haluamasi kokoinen – eikä ole pakko tehdä pyöreää: Voit virkata enemmänkin kukkia ja tehdä niistä suorakaiteen muotoisen pöytäliinan.
Tarvitset:
- Langan menekki: jämälankoja n. 100 g
- Virkkuukoukku: 3 ½
Kukkapöytäliinan ohje
1.krs: Virkkaa lenkkiin 3 kjs (= 1 p), 11 p. Sulje ps:lla aloitukseen.
2.krs: Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen pylvääseen 1 puhvisilmukka (+ 2 kjs).
*Puhvisilmukka: virkkaa aluksi 1 ks, ota koukulle langankierto ja vie koukku silmukasta ja vedä lanka silmukan läpi, jätä kaikki koukulle. Toista tätä vielä 3 kertaa. Lanka vedetään yhteensä 4 kertaa samasta kohdasta. Ota vielä lanka koukulle ja vedä kaikkien langankiertojen läpi. Virkkaa vielä lopuksi 2 kjs:aa ja siirry seuraavaan. Toistetaan vielä 11 kertaa.
3.krs: Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen kjs-välikköön 2 p + 1 kjs.
4.krs: Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen pylvässarjojen ensimmäiseen pylvääseen 2 p ja toiseen 2 p + 1 kjs. Jokaiseen edellisen kerroksen paripylvääseen tulee siis 4 uutta pylvästä ja 1 ketjusilmukka.
5.krs: Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen pylvääseen 1 ks ja kjs-välikkökohtiin 4 kjs:aa ja hyppää taas seuraavaan 4 :n pylvään sarjaan ja jatka siitä 4 ks + 4 kjs.
6.krs: Virkkaa jokaiseen 4:n kjs:n kaareen seuraavasti: 1 puolip + 4 p + 2 kjs + 5 p. Hyppää suoraan edellisen kerroksen ks:en keskelle ja tee siihen 1 ks, siirry suoraan uuteen kjs-kaareen ja siihen taas terälehti (1 puolip + 4 p + 2 kjs + 5 p).
Yhdistäminen
Pyöreään kukkapöytäliinaan virkataan 7 kukkaa. Asettele kukat tasolle, jolloin näet mistä kohtaa mikäkin terälehti yhdistetään toiseen. Keskimmäisen kukan jokainen terälehti yhdistetään ulommaisiin kukkatilkkuihin. Kiinnitä terälehdet toisiinsa muutamalla langanvedolla ja neulalla.
*Ohje julkaistu aiemmin Kauneimmat Käsityöt: Virkkaa -erikoisjulkaisussa 2023
Psst… Mikäli pöytäliinat kukkateemalla kiinnostelee, virkkaa tämä afrikankukkapöytäliina! 😊


0


