Isoäidinneliöpöytäliina

Virkattu isoäidinneliöpöytäliina on kuin iso palapeli. Liina koostuu erikokoisista neliöistä ja suorakulmioista, jotka on aseteltu limittäin ja lomittain sopimaan toistensa kylkeen. 😊
Pääasiassa ohjeena toimii tavallinen isoäidinneliö, jonka kerrosmäärää muuttamalla tilkuista saadaan eri kokoisia. Poikkeuksena toimii suorakulmion muotoiset tilkut, jotka tuovat pöytäliinaan erilaisia muotoja.

Aluksi kannattaa virkata muutamia eri kokoisia tilkkuja, joista lähdetään rakentamaan ikään kuin tilkkupalapeliä. Tilkkuja kannattaa sovitella tasaisella alustalla toistensa viereen ennen yhteen kiinnittämistä. Loppuvaiheessa (kun liina alkaa olla halutun kokoinen) kannattaa jo alusta alkaen suunnitella sopivan kokoiset tilkut oikeisiin kohtiinsa.
Tilkut ommellaan toisiinsa kiinni nurjalta puolelta neulalla ja jommankumman tilkun viimeisen kerroksen värisellä langalla.
Vinkki: kun sovittelet tilkkuja ja tuntuu etteivät ne oikein sovi mihinkään kohtaan, voit virkata tilkkujen sivuihin myös puolipylväskerroksia – tai vain vastakkaiset sivut puolipylväillä / tavallisilla pylväillä. Tällöin tilkku kasvaa maltillisemmin halutuista kohdista ja on helpompi saada sopimaan eri kohtiin. 😊
Tarvitset:
- Langan menekki: Drops Cotton Light -lankoja (5 eri väriä, 50 g = 105 m) yhteensä n. 500 g
- Virkkuukoukku: 3 ½
- Mallipöytäliinan koko: n. 40 x 120 cm
Isoäidinneliön ohje
Luo 6 kjs, yhdistä renkaaksi ps:lla.
1.krs: Virkkaa renkaaseen 3 kjs (=1 p) 2 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs. Yhdistä ps:lla aloitukseen.
2.krs: Virkkaa kulmiin (4 kpl) 3 p + 2 kjs + 3 p. Pylvässarjojen väliin aina 1 kjs.
3.krs: Virkkaa kulmiin (4 kpl) 3 p + 2 kjs + 3 p. Edellisen kerroksen väliköihin aina 3 p ja pylvässarjojen väliin 1 kjs.
Kasvata isoäidinneliötä toistamalla edellistä kerrosta niin monta kertaa kunnes koko on sopiva.
Virkkaa lopuksi kerros kiinteitä silmukoita, kulmakohtiin 1 ks + 1 kjs + 1 ks.
Isoäidin suorakulmion ohje
Isoäidin suorakulmiosta on pöytäliinaa varten virkattu kahta eri kokoa, isompaa ja pienempää. Aloitusketjusilmukoiden määrällä voi vaikuttaa kokoon.
- Luo 34 kjs + 3 kjs ( = 1 p ) . Pienemmän suorakulmion aloitukseen 18 kjs + 3 kjs ( = 1 p ).
- Virkkaa kjs-pätkää takaisinpäin niin, että teet 3:een seuraavaan s:aan 3 p:stä + 1 kjs ja hyppää seuraava s yli ja taas 3:een seuraavaan 1 p + pylvässarjan päätteeksi 1 kjs. Rivistöön pitäisi syntyä 9 kpl / 5 kpl 3:n p:n sarjaa. Kun tulet päätysilmukkaan, virkkaa sen jälkeen 2 kjs, ja taas samaan päätysilmukkaan 3 p + 2 kjs ja jatka kjs-pätkä toista puolta loppuun saakka kuten alkupuolikin. Päätyyn taas samaan s:aan 3 p + 2 kjs, päätä ps:lla aloitukseen.
- Jatka kerroksia tarpeen mukaan samalla isoäidinneliötekniikalla eli jokaiseen kjs-välikköön 3 p + 1 kjs. Päätyihin alkaa muodostua kulmat. Kulmiin aina 3 p + 2 kjs + 3 p.
- Kun pöytäliina alkaa olla tilkkujen puolesta valmis, kannattaa virkata koko pöytäliinan ympäri 1-2 kerrosta silmukoita. Mallipöytäliinassa on virkattu 2 kerrosta puolipylväitä. Ensimmäinen puolipylväskerros on virkattu niin, että aina tilkkujen yhdistymiskohtaan on virkattu pylväs. Näin saadaan pöytäliinan reunasta tasaisempi.
Ohje julkaistu aiemmin Kauneimmat Käsityöt 6/2024 -lehdessä
Psst… Mikäli virkatut pöytäliinat kiinnostelee, sellaisen voi tehdä myös afrikankukista. 😊
Virkattu keväinen kranssi

Tulipa inspiraatio virkata keväinen kranssi 😊. Vaihteeksi sitten tällainen pienikokoisempi kun kaupassa ei ollut niitä 25 cm halkaisijaltaan olevia versioita… Mutta käyhän se näinkin! Ohjetta voi hyvin soveltaa kaiken kokoisiin kransseihin!
Tarvitset:
- Kranssi (styrox tai mikä vaan)
- Lankoja yhteensä 100-200 g, riippuen kranssin koosta
- Virkkuukoukku 3 ½
- Koristehelmiä, nappeja …
Kranssi
Kranssin ympäri virkataan suorakulmion muotoinen pala. Voit virkata myös muutamassa osassa ja kiinnittää edelliseen neulalla ja langalla. Tällöin on selvemmin perillä siitä, miten lanka riittää ja miten koko täsmää.
*Tässä kranssissa tein niin, että aina kun tuli värinvaihto, jätin vähän pidemmän langanpätkän. Sitten kun oli aika ommella kranssi kiinni, pystyi käyttämään kunkin värisen raidan lankaa ompeluun😊.

- Luo aluksi kjs-pätkä, joka menee kranssin ympäri. Mallikranssissa se on 20 kjs Virkkaa tasona edestakaisin (pylväitä, puolipylväitä, kiinteitä silmukoita, mitä vaan). Kun kappale on kranssin mittainen, neulo sauma takapuolelta umpeen langalla.
- Koristeeksi voit virkata kukkia, kukanlehtiä, ampiaisia… 😊
Kukka 1 ( = kukat, joissa värikäs nappi keskellä)
-
- Virkkaa lenkkiin 11 puolipylvästä. Sulje kerros piilosilmukalla.
- *Virkkaa 3 kjs ( = 1 p ) ja samaan silmukkaan 3 p ja taas 3 kjs. Päätä kukan terälehti tekemällä piilosilmukka vielä samaan aloitussilmukkaan.*
- Hyppää yli seuraava silmukka piilosilmukalla ja sitä seuraavaan toista *_*.
- Jatka kunnes terälehtiä on 5 kpl.
- Kiinnitä lopuksi (halutessasi) koristenappi ja kukka kiinni kranssiin.
Kukka 2 (= puhvikukkaset)
-
-
- Luo 5 kjs, yhdistä ps:lla renkaaksi.
- Virkkaa renkaaseen joko 10 tai 12 ks ( = tulee joko 5 tai 6 terälehteä).
- Vaihda väri ja valitse joku ks ja virkkaa siihen uusi ks ja seuraavaan kahteen silmukkaan 1 puhvi siten, että *ensimmäiset 3 langankiertoa ensimmäiseen ks:aan ja loput 3 langankiertoa toiseen ks:aan*, lopuksi 3 kjs.
- Puhvisilmukan ohje: virkkaa aluksi 1 kjs, ota koukulle langankierto ja vie koukku aloituslenkin alta ja vedä lanka silmukan läpi. Toista tätä yhteensä 5 tai 6 kertaa kuten *_*.
- Päättele lopuksi ps:lla aloituskohtaan.
-

Ampiainen
-
- Virkkaa lenkkiin 10 ks ja jatka virkkaamalla putkilona muutama kerros, vaihda välillä musta lanka. Jätä aloituslankaa sen verran, että voit päätellä aloituskohdan suppuun.
- Kiinnitä pienet helmisilmät neulalla ja langalla.
- Tuntosarvia varten solmi mustaa lankaa solmuja solmun perään viitisen kappaletta. Tee lopuksi yksi solmu, jossa molemmat langat, siisti langanpäät lopuksi.
- Siivet saat kun virkkaat seuraavasti: luo 9 kjs:n pätkä, virkkaa takaisinpäin 2 ks, 3 puolip, 4 p – ja samaan aloituskohtaan yhteensä 5-6 p ja käänny ”toista puolta” takaisin, jatka käänteisessä järjestyksessä alkuun saakka. Tee vielä toinen ja kiinnitä pörriäisen selkään.
Kun kaikki koristeet ovat valmiina, sommittele järjestystä ja kiinnitä neulalla ja langalla. Virkkaa lopuksi noin 20 kjs:n pätkä ripustusta varten.
Psst…Etsitkö helppoja keväisiä virkkausohjeita? Oletko virkannut jo tuulihyrrän? 😊
↓↓↓



0
