Trendikäs torkkupeitto
Torkkupeitto, tilkkupeitto, täkki, virkattu peitto, isoäidinneliöpeitto… Rakkaalla virkatulla peitolla on monta nimeä! 😊 Kivoja projekteja, mutta niin työläitä. Ja toisinaan myös yksitoikkoisia (200 samanlaista isoäidinneliötä… ).
Itsellä usein käy niin, että tällainen iso torkkupeitto saattaa olla tekeillä pidemmänkin aikaa. Aina silloin tällöin edistää hommaa parilla tilkkurivillä – ja taas palataan asiaan joskus. Toisaalta on kivakin, että on tällaisia (omasta mielestäni) helppoja käsityöprojekteja, joihin tarttuessa voi vaan virkata sen kummemmin ajattelematta ohjeita tai deadlinea. Ja ennen kaikkea, virkattu torkkupeitto tuntuu olevan nyt tosi trendikäs! Katsokaapa vaikka tv-ohjelmia ”käsityösilmällä” ja bongailkaa sohvan päältä isoäidinneliöpeittoja! 😊
Tartu siis koukkuun tänään ja ota tähtäimeksi vaikka talven aikana – sopivan laaja käsite eikä niin tarkkaan aikaan sidottu. 😊
Tässä vähän meikäläisen tekemiä torkkupeittoja, viimeiseltä kahdelta vuodelta. 😊 Ehkä saat näistä jonkin inspiraation?
DIY: kettuvillasukat lapselle

Kettuvillasukat on melko helpot tehdä ja valmistuvat suht nopeasti. 😊Lapset tykkäävät, mutta miksei aikuisellekin voisi tehdä! 😊
Tarvitset:
- Lankaa yhteensä n. 100 g
- Puikot / pyöröpuikot 4 mm
Tässä sukat on luotu jalankoolle n. 30-31
sukan varsi
- Luo 44 s, jaa neljälle puikolle.
- Neulo joustinneuletta 10 krs:ta (2 o, 2 n)
- Tee halutessasi ”junasukkaosuus” eli muutama neulottu makkara: 3 krs:ta kaikki nurin, 3 krs:ta kaikki oikein, 3 krs:ta kaikki nurin.
- Neulo vielä 10 krs:ta joustinneuletta (2 o, 2 n)
Kantapohja
- Sitten alkaa kantapohjan teko. Tämä ohje on lainattu Yhteishyvän sivuilta.
- Kantalappu: neulo I puikon silmukat IV puikolle (= 20 silmukkaa). Jätä muut silmukat odottamaan. Käännä työ, nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo muut silmukat nurin. Käännä työ, nosta 1. s neulomatta ja neulo muut s:t oikein. Toista näitä kahta kerrosta yhteensä 10 kertaa (=20 kerrosta).
- Kantapohjan kavennukset: neulo työn oikeasta reunasta, kunnes toisessa reunassa on jäljellä 7 silmukkaa. Tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun yli). Käännä työ.
- Nosta 1. silmukka neulomatta, neulo 6 s nurin ja neulo 2 seuraavaa silmukkaa nurin yhteen. Käännä työ. Nosta 1. s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 6 s, tee ylivetokavennus.
- Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmän silmukoiden lukumäärä pysyy samana eli 8 silmukkaa.
- Kun sivusilmukat loppuvat, jaa kantalapun silmukat 2 puikolle: 4 s / puikko.

Kantalappu ja silmukoiden poimiminen
- Poimi vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 10 s + 1 s kantalapun ja II puikon välistä.
- Neulo poimitut silmukat kiertäen (= takareunasta) oikein vasemman puoleisella kantapohjan puikolla. Neulo II ja III puikon silmukat oikein.
- Poimi kantalapun oikeasta reunasta 10 s + 1 s III puikon ja kantalapun välistä sillä puikolla, jolla on 4 s, neulo poimitut silmukat kiertäen oikein ja kantalapun 4 s oikein.
- Neulo poimitut silmukat kiertäen (= takareunasta) oikein vasemman puoleisella kantapohjan puikolla. Neulo II ja III puikon silmukat oikein.
- Kiilakavennukset: neulo kaikilla 50 silmukalla sileää ja tee kiilakavennukset. Neulo I puikon lopussa 2 viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja IV puikon 2 ensimmäistä silmukkaa ylivetäen oikein yhteen.
- Neulo 1 välikerros, tee kavennukset kuten edellä, neulo 2 välikerrosta, tee kavennuskerros, 3 välikerrosta jne.
- Lopeta kavennukset, kun kaikillapuikoilla on jäljellä 11 s.
- Neulo 1 krs sileää neuletta ja tee taas ”junasukkaosuus” – tällä kertaa neulotaan päällimmäiset silmukat näin eli II ja III puikot. Tee siis näin: I puikko sileää, II ja III puikot nurjaa, IV puikko sileää. Toista tätä 3 kerrosta.
- Sen jälkeen 3 kerrosta pelkkää sileää.
- Taas ”junasukkaosuus” eli I puikko sileää, II ja III puikot nurjaa, IV puikko sileää. Toista tätä 3 kerrosta.
- Sen jälkeen 3 kerrosta pelkkää sileää.
- Ja vielä kerran ”junasukkaosuus” eli I puikko sileää, II ja III puikot nurjaa, IV puikko sileää. Toista tätä 3 kerrosta.
- Neulo 1 sileä kerros.
Kettuosuus
-
- Nyt alkaa ketun naamaosuus eli otetaan hiljalleen valkoinen lanka mukaan.
- Neulo muuten sileää ruskealla langalla, mutta II ja III puikkojen keskimmäinen silmukka valkoisella langalla.
- Tässä kohtaa otetaan mukaan kavennukset eli alkuun joka toisella kerroksella kavennetaan: I puikon lopussa 2 yhteen, II puikon alussa ylivetäen oikein yhteen, III puikon lopussa 2 yhteen, IV puikon alussa ylivetäen oikein yhteen. Jatka tätä joka toisella kerroksella kunnes jokaisella puikolla on jäljellä 5 silmukkaa.
- Seuraavalla kerroksella sama, mutta keskimmäisen silmukan molemmin puolin myös valkoisella langalla eli yhteenä 3 s / puikko (II ja III puikot).
- Seuraavalla 5 valkoista silmukkaa / puikko jne.
- Kun valkoisella on neulottu molemmat puikot II ja III, seuraavalla kerroksella neulo silmät. Neulo II puikon keskimmäiset silmukat mustalla, samoin III puikon keskimmäiset mustalla.
- Samalla kerroksella voi vaihtaa pelkäksi valkoiseksi langaksi.
- Uudella kerroksella taas samoihin silmien kohtiin 2 silmukkaa mustalla peräkkäin.
- Jatka kaventamista edelleen joka toisella kerroksella, kunnes jokaisella puikolla 5 silmukkaa jäljellä.
- Kun on jäljellä jokaisella puikolla 4 silmukkaa, vaihda väri mustaksi (ketun kuono). Jatka loppuun asti mustalla ja päättele työ.
- Lopuksi vielä lankojen päättelyt sisäpuolelta.



0














