Hae
Jonnan koukkuja

Tilkuilla tuunattu reppu

Tilkuilla tuunattu reppu sai ideansa seuraavasta: Tiedättehän sellaiset tylsähköt mainosreput ja -jumppakassit, joissa on vaan se pelkkä kangas ja luultavasti joku logo? Ihan kiva jos sellaisista tykkää 😊 mutta onhan ne nyt vähän blaah… Joten päätin tuunata tyttären jumppakassin uuteen uskoon muutamilla tilkuilla! 😊 Koostin tähän postaukseen ohjeita tilkkuihin –  valitse mieluisat – tai tee kaikki samoilla. Tyyli on vapaa! 😊

Tilkuilla tuunattu reppu on muodoltaan suorakulmio ja siihen meni 12 tilkkua, yhden tilkun ollessa noin 10 x 10 cm. Lopuksi kiinnitin tilkut toisiinsa neulalla ja langalla työn oikealta puolelta ja virkkasin koko puoliskon ympäri pari kerrosta silmukoita. Kassin toisella puolella on afrikankukkatilkkuja (joita minulla oli jo valmiina), jotka kiinnitin limittäin ja lomittain (kuten kuusikulmiotilkut menee 😊 ) ja lisäksi tein 4 puolikasta tilkkua. Nämä yhdistelin ja sain kassin toisen puolen valmiiksi.

Lopuksi vähän kursin kappaleet kiinni kassikankaaseen ja vielä yhdistin ne sivuilta ja pohjasta. Kiva tuli ja ainakin erilainen! 😊

Lankoja menee noin 200-300 g, vähän riippuen. Käytin pääosin jämälankoja, joten ihan tarkkaa menekkiä en osaa sanoa. Virkkuukoukkuna käytin 3 ½ kokoa. Jokainen voi soveltaa omien tilkkujensa kokoa tarpeen (ja kassin/repun koon) mukaan vaihtamalla vaikka kiinteät silmukat puolipylväisiin ja toistepäin. 😊 Tilkkuohjeet ovat tässä kohtaa suuntaa antavia.

Seuraavia tilkkuja väsäsin:
  • Isoäidinneliö
  • Pylväsneliötilkku
  • Sydäntilkku
  • Pöllötilkku
  • Afrikankukka
  • Puhvitilkku
  • Auringonkukka

 

Tässä siis virkattujen tilkkujen ohjeet 😊

 

Isoäidinneliö

Luo 6 kjs, yhdistä lenkiksi ps:lla. / Luo 6 kjs, yhdistä renkaaksi ps:lla.

1.krs: Virkkaa lenkkiin/renkaaseen 3 kjs (=1 p) 2 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs. Yhdistä ps:lla aloitukseen.

2.krs: Virkkaa kulmiin (4 kpl) 3 p + 2 kjs + 3 p. Pylvässarjojen väliin aina 1 kjs.

3.krs: Virkkaa kulmiin (4 kpl) 3 p + 2 kjs + 3 p. Edellisen kerroksen väliköihin aina 3 p ja pylvässarjojen väliin 1 kjs.

 < Kasvata isoäidinneliötä toistamalla edellistä kerrosta niin monta kertaa kunnes koko on sopiva. >

(Virkkaa vielä kerros kiinteitä silmukoita, kulmakohtiin 1 ks + 1 kjs + 1 ks.)

Pylväsneliötilkku

Luo 6 kjs, yhdistä ps:lla renkaaksi.

1.krs: Virkkaa renkaaseen 3 kjs (=1 p) 2 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, yhdistä ps:lla aloitus-kjs-ketjuun.

2.krs: Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen pylvääseen uusi pylväs, kulmakohtiin 2 p + 2 kjs + 2 p, sivuihin tulee 6 p.

3.krs: Virkkaa samalla tavalla seuraava kerros, sivuihin tulee 9 p.

< Jatka samalla kaavalla tilkusta halutun kokoinen. >

Sydäntilkku

*Sydäntilkun pohjana on tavallinen pylvästilkku. Sydän tehdään erikseen ja kiinnitetään lopuksi tilkkuun.

1.krs: Tee sormen ympäri aloituslenkki ja virkkaa siihen seuraavasti: 2 kjs, 3 pp, 4 p, 1 pp, 4 p, 3 pp. Virkkaa lopuksi vielä 2 kjs ja kiristä sydämen keskikohta niin ettei keskelle jää reikää. Päätä kerros piilosilmukalla sydämen ”keskireikään”.

2.krs: Virkkaa 1 ks edellisen kerroksen kahden kjs:n ali. 2 ½p seuraavaan silmukkaan, 3 ½p seuraavaan silmukkaan, 2 ½p seuraavaan silmukkaan, 1 ½p seuraavaan kolmeen silmukkaan, 2 ½p seuraavaan silmukkaan. Nyt ollaan sydämen kärjessä ja siihen silmukkaan 1 ½p, 1 p, 1 ½p. 2 ½p seuraavaan, 1 ½p seuraavaan kolmeen silmukkaan, 2 ½p seuraavaan silmukkaan, 3 ½p seuraavaan silmukkaan, 2 ½p seuraavaan silmukkaan. Lopuksi 1 ks ja päätä piilosilmukalla aloituskohtaan.

3.krs: Virkkaa 1 ks seuraavaan kahteen silmukkaan. *1 ks seuraavaan silmukkaan, 2 ks seuraavaan silmukkaan.* Toista *_* vielä 2 kertaa. 1 ks seuraavaan 6 silmukkaan. 3 ks seuraavaan silmukkaan (ollaan sydämen kärjessä), 1 ks seuraavaan 6 silmukkaan. *2 ks seuraavaan silmukkaan, 1 ks seuraavaan silmukkaan.* Toista *_* vielä 2 kertaa. 1 ks seuraavaan kahteen silmukkaan, Päätä ps:lla.

4.krs: Virkkaa vielä ympäri kerros kiinteitä silmukoita.

 

Pöllötilkku

*Pöllötilkun pohjana on tavallinen pylvästilkku. Pöllö tehdään erikseen ja kiinnitetään lopuksi tilkkuun.

1.krs: Virkkaa lenkkiin 2 ketjusilmukkaa (=1 puolipylväs) + 10 puolipylvästä, kiristä aloitusnarusta keskusta umpeen.

2.krs: Vaihda väri. Virkkaa 3 ketjusilmukkaa (=1 pylväs), jokaiseen silmukkaan 2 pylvästä.

3.krs: Vaihda takaisin aloitusväriin. Virkkaa 3 ketjusilmukkaa (=1 pylväs), joka toiseen silmukkaan 2 pylvästä, joka toiseen 1 pylväs.

  • Korvat: kun olet päättänyt edellisen kerroksen, siirry kahdella piilosilmukalla eteenpäin, kolmanteen silmukkaan (kaikki samaan): 1 kiinteä silmukka, 2 puolipylvästä, 1 pylväs, 1 pitkä pylväs + 2 ketjusilmukkaa. Siirry seuraavaan silmukkaan ja tee käänteisessä järjestyksessä: pitkä pylväs, pylväs, 2 puolipylvästä, 1 kiinteä silmukka. Virkkaa kahteen seuraavaan silmukkaan kumpaankin 1 kiinteä silmukka, kolmanteen taas korva eli samaan silmukkaan 1 kiinteä silmukka, 2 puolipylvästä, 1 pylväs, 1 pitkä pylväs + 2 ketjusilmukkaa. Siirry seuraavaan silmukkaan ja tee käänteisessä järjestyksessä: pitkä pylväs, pylväs, 2 puolipylvästä, 1 kiinteä silmukka.
  • Jatka virkkaamalla 2 piilosilmukkaa ja sen jälkeen loppukerros kiinteitä silmukoita, 1 silmukka jokaiseen silmukkaan. Päätä kerros piilosilmukalla siihen mistä sen aloitit (ennen ensimmäistä korvaa).
  • Silmät: virkkaa (valkoisella värillä) lenkkiin 2 ketjusilmukkaa (= 1 puolipylväs) + 10 puolipylvästä. Kiristä aloitusnarusta reikä umpeen ja päättele aloitusnaru, mutta jätä toisesta vähän pidempi pätkä kiinnitystä varten.
  • Kiinnitä silmät kuvan mukaisesti oikeaan kohtaan. Kiinnitä tämän jälkeen painonapit (neulalla ja langalla) eli yhden nepparin kummatkin puoliskot kuvan mukaisesti, päättele takapuolelle.
  • Solmi korvien päätyihin langanpätkiä käytettyjen värien mukaisesti.
  • Nokka: pujottele neulalla ja oranssilla langalla pöllön keskikohdasta silmien väliin lyhyitä vetoja (n. 6-8 kpl), päättele taakse.
  • Kiinnitä pöllö oranssilla langalla tilkkuun kiinni – samalla muodostuvat sen jalat 😊

 

Afrikankukka (neliönmuotoinen)

1.krs: Luo aloituslenkkiin 8 ks.

2.krs: Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen ks:aan 2 puolip + 1 kjs.

3.krs: Virkkaa jokaiseen kjs-kaareen seuraavasti: 2 puolip + 1 kjs + 2 puolip.

4.krs: Jatka seuraavasti: virkkaa jokaiseen kjs-kaareen 5 p + 1 kjs.

5.krs: Virkkaa jokaiseen pylvääseen 1 ks ja tee pylväsryhmien väliin 1 ks niin, että viet koukun 2. krs:n puolipylväiden läpi. Näin muodostuvat terälehdet.

6.krs: Seuraavaksi luodaan neliön muoto: valitse kohta, josta on tehty pitkä kiinteä silmukka (yksi tulevista kulmakohdista): laske kolme silmukkakohtaa ennen tulevaa kulmaa ja lähde virkkaamaan seuraavasti: 1 puolip, 1 puolip, 1 p 2 kjs – ja kulman toiselle puolelle käänteisesti 1 p, 1 puolip, 1 puolip. Seuraavat kaksi terälehden kohtaa kiinteitä silmukoita. Ja taas seuraava kulmakohta. Jatka samalla kaavalla kerros loppuun; huomaat 4 kulmaa muodostuneen.

7.krs: Virkkaa kerros ks:ta tilkun ympäri, kulmakohtiin 1 ks + 1 kjs + 1 ks.

Puhvitilkku

1.krs: Virkkaa lenkkiin 8 puhvisilmukkaa.

*Puhvisilmukan ohje: virkkaa aluksi 1 ks, ota koukulle langankierto ja vie koukku aloituslenkin alta (jatkossa kjs-kaari) ja vedä lanka läpi. Nyt koukulla pitäisi olla 3 lankaa. Toista tätä vielä 4 kertaa. Lanka vedetään yhteensä 5 kertaa samasta kohdasta. Ota vielä lanka koukulle ja vedä kaikkien langankiertojen läpi. Tee lopuksi 2 kjs ja siirry seuraavaan.

2.krs: Vaihda väri ja virkkaa jokaiseen kjs-kaareen 2 puhvisilmukkaa, joiden väliin 2 kjs. Kerrokseen tulee yhteensä 16 puhvisilmukkaa.

3.krs: Vaihda väri ja virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen kjs-kaareen 1 uusi puhvisilmukka, yht 16.

4.krs: Vaihda väri ja virkkaa joka neljänteen kjs-kaareen 2 puhvisilmukkaa, joiden väliin 2 kjs. Muihin kjs-kaariin 1 puhvisilmukka. Venyttele tilkkua neliön muotoon.

5.krs: Virkkaa ks:ta koko kerros niin, että jokaisen puhvisilmukan päälle tulee 2 ks:aa (ei samaan) ja kjs-kaariin 1 ks. Kulmiin tulee 2 ks + 1 kjs + 2 ks.

 

Auringonkukka (tosin tässä kohtaa ei auringonkukan väreillä…)

1.krs: Virkkaa lenkkiin 12 puolip.

2.krs: Virkkaa jokaiseen silmukkaan 2 puolip yhteen + 1 kjs.

3.krs: Virkkaa jokaiseen ed. krs:en kjs-välikköön 3 pp siten, että jätät jokaisesta viimeisen s:kan vetämättä ja vedät kaikki 3 s:aa kerralla. Virkkaa vielä 3 kjs ja siirry seuraavaan välikköön, toista yhteensä 12 kertaa.

4.krs: Virkkaa kahteen kjs-välikköön 3 p + 1 kjs ja kolmanteen välikköön 3 pp + 2 kjs + 3 pp. Joka kolmanteen välikköön siis 3 pp + 2 kjs + 3 pp, ja muihin 3 p + 1 kjs. Muodostuu tilkun 4 kulmaa.

5.krs: Toista edellinen kerros, mutta kiinteillä silmukoilla.

 

Psst… Mikäli tilkkutyöt kiinnostelee, olethan tutustunut tilkkukouluun? 😊

Auringonkukkavillasukat

Nämä sukat jos mitkä sopivat tähän hetkeen täydellisesti! 😊 Auringonkukkien kukkimisaika on niinkun juuri NYT, ja toisaalta pikku hiljaa syksy hiipii tuoden tullessaan kylmempiä ilmoja = oiva syy käyttää kauniita villasukkia! 😊

Nämä auringonkukkavillasukat eivät toki ole ajatukseltaan ensimmäiset laatuaan. Näissä on uutta se, että pääväri onkin musta, aiemmin on tullut tehtyä vain valkoisella pohjalla. Kivat näistä kyllä tuli, vaikkakin aikamoinen duuni. Ihan heti en jaksaisi uusia aloittaa…

Tässä kuitenkin ohje eli tartu koukkuun ja puikkoihin! 😊

 

Tarvitset:
  • Mustaa lankaa (House Sulo, yhteensä 150 g)
  • Keltaista lankaa (Red Heart Soft, noin 100 g)
  • Ruskeaa + beigeä lankaa (Red Heart Soft + Novita, molempia noin 100 g)
  • Virkkuukoukku 3 ½
  • Puikot 4 mm

 

*Lankojen menekki riippuu tietenkin siitä, kuinka pitkät varret teet ja miten paljon neulot erivärisiä raitoja mukaan. Mallisukat ovat kokoa (noin) 39 ja varret ulottuvat miltei polveen saakka.

*Virkataan ensin yhtä sukkaa varten 2 kpl auringonkukkaneliöitä. Tilkun koko muodostuu sen mukaan minkä kokoinen pohje on. Kerrosten määrä siis kannattaa mittauttaa aina jalan kanssa 😊. Kaksi tilkkua yhdistettynä pitäisi mennä jalan ympäri pohkeen kohdalta.

Auringonkukkatilkku

1.krs: Virkkaa lenkkiin 3 kjs (= 1 p), 15 p, sulje ps:lla.

2.krs: Vaihda väri. Virkkaa jokaiseen ed.krs:en p:een 3 puolipylvästä siten, että jätät jokaisesta viimeisen langankierron koukulle ja vedät ne kerralla + sen jälkeen aina 1 kjs.

3.krs: Vaihda väri keltaiseen. Virkkaa jokaiseen kjs-välikköön seuraavasti: 3 pitkää pylvästä siten, että jätät jokaisesta viimeisen silmukan vetämättä ja vedät kaikki silmukat kerralla. Virkkaa vielä 2 ketjusilmukkaa ja siirry seuraavaan välikköön. Toista vielä 15 kertaa.

4.krs: Vaihda väri. Virkkaa kjs-välikköön 4 kjs (=1 pp) 2 pp (= kulman puolikas), seuraavaan kolmeen kjs-välikköön 3 p jokaiseen. Taas kulma: 3 pp + 2 kjs + 3 pp. Vuorottele näitä kahta kerros loppuun niin että tilkussa on lopulta 4 kulmaa. Muista aloituskulmakohdan toinen puolikas (3 pp + 2 kjs) päättää kerroksen.

< Tarkastele oman tilkkusi kokoa (ja jalan/pohkeen ympärysmittaa) kuinka ison tilkun tarvitset. Virkkaa tarvittaessa lisää kerroksia!> 😊

< Mallisukissa on keltaisen auringonkukkaterälehtikerroksen jälkeen virkattu isoäidinneliötekniikalla yhteensä 4 kerrosta. >

Tilkkujen yhdistäminen
  • Mallisukissa tilkut on yhdistetty toisiinsa nurjalta puolelta siten, että jokainen ketjusilmukkavälikkö (jokainen isoäidinneliöitä virkannut tietää mikä se ketjusilmukkavälikkö on 😊 ) yhdistetään vastakappaleeseensa samasta kohtaa kiinteällä silmukalla. Välikohdat ”harpataan yli” 3-4:llä ketjusilmukalla ja taas seuraavat kahden tilkun kjs-väliköt yhdistetään kiinteällä silmukalla. Lisätietoa ja kuva tästä tekniikasta löytyy täältä. Voit toki yhdistää neulalla ja langalla, piilosilmukoilla, jollain omalla hyvällä tekniikalla… 😊
  • Virkkaa sen jälkeen ylä- ja ala-aukkojen suulle kerrokset ks:ta vielä samalla värillä (tässä musta).
  • Jatketaan yläosalla: poimi virkkuukoukun avulla työn reunasta 48 silmukkaa – jos ei ihan tule tasan niin joku 4:lle jaollinen määrä. Jaa neljälle puikolle / pyöröpuikoille.
  • Neulo muutama kerros aina oikeaa neuletta ja vaihtele värejä kuten mallisukissa – tai vaihda värit mielesi mukaan. Aloita sitten joustinneule: tässä 3 o, 3 n. Päättele kun pituus on sopiva.
  • Siirrytään alaosaan: neulo tilkun jälkeen haluamasi määrä raitoja kuten mallisukassa tai miten vaan. Sen jälkeen aloitetaan kantatilkku. Sen verran opastan tässä kohtaa, että mikäli haluat, että auringonkukka näkyy etupuolella kokonaisuudessaan (eikä sauma mene siis keskeltä edessä) niin muistathan luoda kantatilkun niin, että 1. ja 4. puikon vaihtumiskohta tulee työn taakse keskelle (eli tilkkukohdan keskelle).
  • Muutoin itse olen tästä eteenpäin tehnyt Novitan sukkaohjeella, joka on paras 😊. Tässä linkki siihen.
  • Sitten vielä se toinen samanlainen sukka … 😊, mutta kärsivällisyys kyllä palkitaan!

Psst… Aiempia auringonkukkavillasukkia löydät täältä. 😊