Ylipolven isoäidinneliösukat
Näitä aina silloin tällöin putkahtelee vastaan somevirrassa ja niitä tulee kyllä ihasteltua 😊 – ja samalla ajateltua, että miten ihmeessä nuo on tehty? Että ihanko oikeasti koko tuon pituuden verran yhdistät erikseen virkkausta ja neulomista – huomioiden kaikki sukantekovaiheet sekä virkatut neliöt? Jotain samalla ajatuksella tuli tässä taannoin tehtyä, vähän lyhyemmällä varrella – mutta ihan oikeasti siis TEHTYÄ tehtyä, ei vaan ”päälle ommeltua”. 😊
Sitten yksi päivä vaan napsahti (silleen hyvällä tavalla 😊), että niinpä; ensin neulotaan jumalattoman pitkät sukat, reilusti yli polvien. Neulotaan niin kuin sukat neulotaan. Ja sitten, ladys and gentlemans – siihen päälle ommellaan oma erillinen rivistönsä näitä virkattuja neliöitä! Ei se ollutkaan ydinfysiikkaa! 😊 Siitä osuvasti aasinsillalla toki kerron, ettei tämä siis ole alun perin oma ideani. Tsekatkaa Instagramista vaikka sellainen tili kuin @ivettykcraft. Omg miten inspiroivia juttuja! Ja kun tarkemmin katsoo esim hänen toteutuksiaan niin osassa on kyllä yhdistetty taitavasti virkkausta ja neulontaa, eikä ”oikaistu” kuten minä tässä ohjeessa. Mutta mitä väliä, kivat tuli! 😊
Tässä nämä ylipolven isoäidinneliösukat nyt sitten olisivat. Kirjoitan tähän sen oman ohjeeni, jolla nämä värkkäsin. Pari tipsiä kuitenkin ennen kuin aloitat:
– Mieti tosiaan haluatko ihan oikeasti aloittaa sukat ”ylipolvesta saakka”? Näissä meinaan on neulomista! 😊 Ja vaikka kuulostaa ”pahalta”, kannattaa tehdä molempia sukkia samaan aikaan. Lopussa kiitos seisoo! 😊 Ja pyöröpuikot helpottavat kyllä ihan mukavasti homman sujumista. Ja podcastit. 😊
– Kannattaa (tai ainakin itse koin helpommaksi) tehdä molempia osuuksia vähän samaan aikaan: siis sitä mukaa kun sukan varsi valmistuu niin virkkailet tilkkuja ja kiinnität myös. Jotenkin se kiinnittäminen ompelemalla on siinä vaiheessa vielä helpompaa kun sukasta on molemmat päät avoinna. 😊
– Karkeasti yksi 100 g lankakerä = yksi pitkä ylipolven sukka. Kahdesta kerästä siis kaksi pitkää sukkaa. Tähän päälle sitten vielä tilkkuihin menevät langat.
– Näihin ei ole neulottu sitä perinteisempää joustinneuleyläosaa vaan tuo ns. resoriosakin on virkattu. Saat toki tehdä kuten haluat. 😊
– Mallisukat ovat jalankoolle 39-41. Olen kehunut – ja kehun edelleen – Novitan sivuilta löytyvää villasukkien kokotaulukkoa. Tsekatkaa haluttu koko sieltä ja siihen vaadittavat silmukkamäärät. 😊
– Jos teet kuten nämä ylipolven menevät versiot, huomioi, että polvi ja sen yläpuolinen osa ovat leveämpiä kuin esim pohkeen kohdalla. Näissä on jonkin matkaa alussa menty isommalla silmukkakerrosluvulla, joka sitten hitusen kavennettu pohkeen kohdalle tultaessa.
Tarvitset:
- Lankoja sukkia varten noin 200-250 g, tilkkuja varten noin 200 g
Tässä sukkien lankoina käytetty Housen Neulelanka Kuviota, tilkuissa sekalaisia Novitan 7 veljestä lankoja (samoissa väreissä kuin Housen langassa) - Virkkuukoukku: 3 ½
- Puikot: 5 mm
resoriohje
1. Aloitetaan luomalla resori, joka tulee siis polven yläpuolelle, ihan vaikka reiteen saakka. 😊 Mallisukissa koko varren pituus kantapäähän saakka on noin 70 cm. Resori on tehty virkkaamalla. Mallisukissa resoriosuuden leveys on noin 7 cm. Tähän voit vaikuttaa aloituksen silmukkamäärällä.
2. Mallisukissa resori on aloitettu ns. joustavasti eli aloitetaan ketjusilmukoiden sijaan virkkaamalla joustava aloituskerros kiinteitä silmukoita. Virkkaa ensin 2 kjs, ja pujota virkkuukoukku sen jälkeen ensimmäisen kjs:n molempien ylempien silmukkakaarien kautta. Ota langankierto koukulle ja virkkaa *1 kjs, ja ota vielä yksi langankierto ja vedä molempien koukulla olevien silmukoiden läpi*. Jatka niin, että otat aina koukkua edeltävän silmukan molempien ylempien silmukkakaarien kautta langankierron ja toista *_* Kun olet toistanut tätä vähän matkaa, huomaat kuinka aloitusketjusta tulee joustava ja kun käännät työn toisin päin, tuloksena syntyy kiinteitä silmukoita, joita on helppo lähteä virkkaamaan takaisinpäin.
3. Luo näitä joustavia aloitussilmukoita 12 kpl. Käännä työ ja lähde virkkaamaan jokaiseen muodostuneeseen joustavaan kiinteään silmukkaan 1 puolipylväs. Aloita jokainen kerros aina 2 kjs:lla, ettei työ ala kiristää.
4. Jatkossa virkataan ns hittipipotekniikalla eli virkkaat uuden puolipylvään aina edellisen kerroksen silmukan takakaareen. Huomaat, kuinka alkaa muodostua joustavaa resoria. 😊
5. Tämä resori on oikeankokoinen kun se menee venyttämättä polven yläpuolisen kohdan ympäri. Yhdistä saumat työn nurjalta puolelta neulalla ja langalla. Tulee yksi iso rengas. 😊
6. Virkkaa tämän renkaan toisen suuaukon ympäri 3 kerrosta puolipylväitä samalla värillä. Tulee siistimpi ja on helpompi poimia silmukat neulomista varten. Kun resoriosuus on mielestäsi taputeltu, virkataan vielä 1 kerros kiinteitä silmukoita sillä langalla, jolla varsinainen sukka on tarkoitus neuloa (tässä siis Housen Kuvio Neulenlanka).

Sukkaohje
7. Mallisukissa on poimittu pyöröpuikoille 64 silmukkaa. Kannattaa yrittää poimia 4:lle jaollinen määrä; se helpottaa jatkossa. 😊 Poimit sen verran, kuin virkkaamasi resori on ympärysmitaltaan. Käytä poiminnassa apuna virkkuukoukkua.
8. Sitten vaan neulotaan aina oikein kerroksia ympäri. Mallisukissa on neulottu noin 13 cm verran. Varmista omistasi täsmällinen silmukkamäärä ja tarkista, että molemmissa sukissa se täsmää, kunnes kavennetaan silmukoita. Ihan vaan siitä syystä, että aletaan olemaan pohkeen kohdalla ja silmukkamäärää voi pienentää. 😊
9. Mallityössä on tässä kohtaa selvyyden vuoksi siirrytty 4:lle puikolle, jotta kavennukset onnistuvat tasaisesti oikeissa kohdissa. Mallityössä on kavennettu seuraavien 3:n kerroksen aikana yhteensä pois 12 silmukkaa. Jokaisen puikon lopussa aina 2 silmukkaa oikein yhteen. Lopulta jäljelle jää 52 silmukkaa, ja sillä mennään loppuun saakka. Tässä kohtaa on taas vaihdettu takaisin pyöröpuikoille.
10. Jos koet tarvetta kaventaa jatkossa vieläkin enemmän niin tuo kohdan 9 ohjeistus toimii siinä hyvin. 😊
11. Sitten vaan neulotaan aina oikein kerroksia kunnes saavutetaan nilkka ja voidaan aloittaa kantalapun neulominen. Ja tässä kohtaa on hyvä huomauttaa/muistuttaa/neuvoa, että niitä tilkkuja kannattaa virkkailla aina välillä ja myös kiinnittää pitkin matkaa. Helpottaa sitä työtä joka muuten odottaisi siellä lopussa….
Siispä tähän väliin isoäidinneliön ohje 😊
Värinvaihdot on tehty jokaisella kerroksella. Viimeinen ks-kerros on virkattu tilkkujen yhdistämisvärillä, joka on sama kuin sukkien resorin väri.
1.krs: Virkkaa lenkkiin 3 kjs (=1 p) 2 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs, 3 p, 2 kjs. Yhdistä ps:lla aloitukseen.
2.krs: Virkkaa kulmiin (4 kpl) 3 p + 2 kjs + 3 p + 1 kjs.
3.krs: Virkkaa kulmiin (4 kpl) 3 p + 2 kjs + 3 p + 1 kjs. Edellisen kerroksen väliköihin aina 3 p ja pylvässarjojen väliin 1 kjs.
< Kasvata isoäidinneliötä toistamalla edellistä kerrosta niin monta kertaa kunnes koko on sopiva. >
Mallitilkussa on yhteensä 5 kerrosta pylväillä tehtynä. Toiseksi viimeinen kerros on ks:ta samalla värillä kuin edellinen pylväskerros, ja viimeinen kerros ks:ta tosiaan sillä tilkkujen yhdistämisvärillä.
Tilkut yhdistetään toisiinsa vain yhdestä reunasta, neulalla ja langalla. Neula ja lanka viedään aina kummankin tilkun uloimpien silmukkakaarien kautta ja kiristetään kevyesti. Voit yhdistää toki vaikka piilosilmukoilla tai jollain omalla tavallasi. 😊
Tilkut on kiinnitetty sukkaan myös ihan vaan ompelemalla langalla ja neulalla. Mallityössä on pyritty etenemään kummankin sukan kanssa samaan tahtiin ja vähän tsekattu, laskettu ja mittailtu, että tulevat suurin piirtein samoihin kohtiin. 😊
Kummasskin sukassa on 5 isoäidinneliötilkkua.
Ja takaisin sukkaohjeeseen…
1. Tässä kohtaa heittäydyn laiskaksi, koska itsekin jatkan Novitan sukkaohjeella. En viitsi sitä kopsata tähän, joten tässä siihen linkki. Varmista käyttämäsi silmukkamäärän mukainen ohjeistus koskien myös kavennuksia sun muita villasukan tekovaiheita. Ja nehän löytyvät täältä kokotaulukosta. 😊
2. Kun sitten sukka alkaa olla siinä vaiheessa, että puikoilla on se tuttu määrä silmukoita ja kavennukset tehty, jatketaan loppuun saakka. Näissäkin sukissa on tehty kärkikavennukset, kuten Novitan ohjekin opastaa. Loppuosa sukasta (viimeisen tilkun jälkeen) on tehty vielä samalla langalla kuin resoriosa ja tilkkujen viimeiset kerrokset. Näin nekin mätsäävät kivasti! 😊
Eihän se ollut niin vaikeaa, eihän? 😊
Virkattu viimamakkara

Siinäpä varsin sointuva otsikko! 😊 Mutta kyllä vaan, pakkohan se tämän talven ”hittikäsityö” oli tehdä. Ja ihan tarpeeseen. Nimittäin on pidelly aikas kovia pakkasia ja sängyn vieressä olevan ikkunan lähellä ilma on kylmempää, joten 1 +1 = virkattu viimamakkara. 😊
Rakkaalla lapsella on tässäkin tapauksessa monia nimiä, kuten ovityyny, vetostoppari, viimastoppari, ovimakkara… No joka tapauksessa sellainen vajaan metrin – metrin mittainen täytetty pötkylä, joka pitää ovesta tai ikkunasta tulevaa vetoa loitommalla. Ja ai että mikä kohde hukuttaa jämälangat! 😊

Netistä tuli vähän katseltua, että millaisia viimamakkaroita porukat ovat tehneet. Pääosin niitä on neulottu ja miksipäs ei; syntyy varmaan aika näppärästi vaikka pyöröpuikoilla! 😊 Itse päätin kuitenkin (tilkkuhulluna) virkata tämänkin tilkuista. Tai no toinen puoli (se piiloon jäävä) on virkattu edestakaisin -tekniikalla erivärisiä raitoja. Mutta paraatipuolelle on virkattu kukkatilkkuja. 😊 Kivempi niitä sitten katsella. Aika suosittuja näkyvät myös olevan eläinfiguurit, kuten vaikkapa koirat. Näissä tosiaan tyyli, värimaailma ja kaikenlainen kokonaisuuden toteuttaminen on jokaisen omissa käsissä.
*Malliviimamakkara ei ole niinkään makkaran muotoinen (pyöreä pötkö siis), mutta kutsutaan sitä selvyyden vuoksi kyseisellä nimellä. Mallitekele on alun perin suunniteltu tiettyyn kohteeseen ja siksi se on tietyn muotoinen ja mittainen.*
Tarvitset:
- Lankoja, pötkylän pituudesta riippuen 200-350 g
- Virkkuukoukku 3 ½
- Täytettä (mallimakkaran sisuksissa on pari taiteltua käsipyyhettä ja tyynyliina)

*Värinvaihdot oman mielen mukaan.
Kukkatilkku
1.krs: Virkkaa lenkkiin 3 kjs (= 1 p), 15 p, sulje ps:lla.
2.krs: Virkkaa jokaiseen ed.krs:en p:een 3 puolipylvästä siten, että jätät jokaisesta viimeisen langankierron koukulle ja vedät ne kerralla + sen jälkeen aina 1 kjs.
3.krs: Virkkaa jokaiseen kjs-välikköön seuraavasti: 3 pitkää pylvästä siten, että jätät jokaisesta viimeisen silmukan vetämättä ja vedät kaikki silmukat kerralla. Virkkaa vielä 2 ketjusilmukkaa ja siirry seuraavaan välikköön. Toista vielä 15 kertaa.
4.krs: Virkkaa kjs-välikköön 4 kjs (=1 pp) 2 pp (= kulman puolikas), seuraavaan kolmeen kjs-välikköön 3 p jokaiseen. Taas kulma: 3 pp + 2 kjs + 3 pp. Vuorottele näitä kahta kerros loppuun niin että tilkussa on lopulta 4 kulmaa. Muista aloituskulmakohdan toinen puolikas (3 pp + 2 kjs) päättää kerroksen.
5.krs: Virkkaa koko tilkun ympäri vielä kerros pylväitä niin, että kulmiin 3 p + 2 kjs + 3 p + 1 kjs ja muihin kjs-väliköihin 3 p + 1 kjs.

Tilkkujen kiinnitys
Mallimakkarassa on 5 tilkkua, mutta voit virkata tarvittavan määrän. Tilkkujen toisiinsa kiinnitys tapahtuu nurjalta puolelta siten, että asetellaan tilkut vastakkain niin, että reikäkohdat ovat toisiaan vasten. Palat yhdistetään virkkaamalla ensin kiinteä silmukka (lanka koukulle ja viedään rei’istä läpi), jonka jälkeen 4-5 ketjusilmukkaa (siirrytään seuraavaan reikäkohtaan) ja taas palat kiinni kiinteällä silmukalla. Tilkkuja kannattaa välillä vähän venytellä, ettei saumat ala kiristää.
Virkkaa vielä tämän tilkkukokonaisuuden ympäri kerros pylväitä niin, että kulmiin 3 p + 2 kjs + 3 p + 1 kjs ja kjs-väliköihin 3 p + 1 kjs. Tämän jälkeen on virkattu vielä 1 kerros kiinteitä silmukoita.

Viimamakkaran toinen puoli on virkattu edestakaisin puolipylväitä tasona. Värit vaihtuvat jämälankatilanteen mukaan. Lopuksi tämän osuuden ympäri on virkattu kerros kiinteitä silmukoita, puolipylvässarjoja (joka neljänteen silmukkaan 3 puolipylvästä + 1 kjs) ja vielä tämän jälkeen kerros kiinteitä. Nämä kaikki ihan vaan, että lopulta kappaleet olivat samankokoisia. 😊 Eri paksuiset jämälangat tuovat välillä haasteita. Jokainen siis katsoo oman viimamakkaransa mukaan lopullisten kerrosmäärien tarpeen. 😊
Kun on olemassa kaksi suorakulmion muotoista kappaletta, ne kiinnitetään toisiinsa piilosilmukoilla työn oikealta puolelta. Kannattaa jättää toinen pitkä sivu vielä auki ja tunkea täytteet tässä kohtaa. Itse tosiaan taittelin kaksi käsipyyhettä valkoisen tyynyliinan sisään ja tein siitä täytteen. Rullattu pyyhekin ajaa varmasti saman asian, samoin lakana, vanhat sukat, lankakerät, vanu…. 😊
Sitten vaan viimaa ja vetoa torjumaan! 😊
Psst… Jos ovistopparit kiinnostelee, kurkkaa tämä versio! 😊


2





