Varhaisperunat uunissa

Tämä lienee joillekin jo tuttu tapa valmistaa varhaisperunat, mutta todensinpa asian nyt itsekin 😊. Uudet perunat siis voi aivan hyvin myös kypsentää uunissa – ja niistä tulee varsin hyviä! Vaivannäöstä voi tietysti olla montaa mieltä, mutta jos vaihtelua haluaa (kuten ruoanlaitossa yleensä tapana on 😊) niin tästä ohje talteen ja kokeilemaan!
![]() |
| Lihapullakasvisvuoka valmistuu samalla kertaa uusien pottujen kanssa. 😊 |
Kaveriksi potuille tein lihapullakasvisvuoan. Simppeliä ja maistuvaa 😊. Huomioithan jälleen mahdolliset allergiatekijät. Potuissa ja niiden mausteissa ei ole mitään gluteenipitoista, mutta esim. lihapullapaketti kannattaa tutkia tarkkaan – tai jos oikein haluaa repäistä niin väsää itse – tietää ainakin ainesosat! 😊
Varhaisperunat uunissa
- Uusia perunoita (10-20 kpl)
- 2 rkl öljyä
- 1 rkl sitruunamehutiivistettä
- 2 tl himalajansuolaa
- 2 tl yrttimaustetta
- 1 tl rosmariinia
- Ripaus silputtua tuoretta tilliä
Pese perunat ja halkaise kahtia. Laita perunat kippoon ja kaada päälle kaikki mausteet, sekoita sopivasti. Levitä perunat uunivuokaan, paista 220 asteessa n. 35 minuuttia.
Lihapullakasvisvuoka
- 5 porkkanaa
- 1 kesäkurpitsa
- 1 pkt lihapullia
- 2 rkl öljyä
- 1 tl suolaa
- 1 tl yrttimaustetta
Kuori ja suikaloi kasvikset. Heitä samaan kippoon lihapullien kanssa. Lisää joukkoon kaikki mausteet ja sekoita. Levitä uunivuokaan, paista 220 asteessa n. 35 minuuttia.


0


