Hae
Jonnan koukkuja

Afrikankukkapöytäliina

Tämä virkattu afrikankukkapöytäliina valmistuu kuin itsestään! 😊 Virkkaa haluamasi kokoinen pöytäliina – pöydälle, lipaston päälle … – ja se on siinä! Ei tarvitse virkata mitään puolikkaita tilkkuja tai muutoin ”vaikeuttaa” hommaa. Lopuksi vielä viimeistellään reunus ja valmista tuli! 😊

Pöytäliinaa varten virkataan lähes valkoisia afrikankukkia sekä eri värisiä afrikankukkia. Lähes valkoisissa vain keskusta on eri värinen. Tilkut asetellaan kuvan mukaisesti niin, että pystyriveissä on 2 värikkäämpää tilkkua allekkain ja sen jälkeen lähes valkoinen afrikankukkatilkku. Mallipöytäliinassa on 3 pitkää tilkkuriviä.

Tilkut ommellaan toisiinsa kiinni työn oikealta puolelta apuna käyttäen lankaa (valkoista) ja neulaa. Neula pujotetaan aina tilkkujen viimeisen kerroksen molempien silmukan kaarien kautta ja kiristetään langasta kevyesti. Lopuksi pöytäliinan ympäri virkataan haluttu määrä kerroksia kiinteillä silmukoilla sekä puolipylväillä ja/tai pylväillä.

 

Tarvitset:

• Langan menekki: Drops Cotton Light -lankoja (useita värejä, eniten valkoista, 50 g = 105 m) yhteensä n. 800 g
• Virkkuukoukku: 3 ½
• Mallipöytäliinan koko: noin 40 x 150 cm
• Mallipöytäliinassa afrikankukkia 34 kpl

Lähes valkoinen afrikankukka

1.krs: Valitse keskustan väri ja virkkaa lenkkiin seuraavasti: 3 kjs (= 1 p) 1p, 1 kjs, 2 p, 1 kjs, 2 p, 1 kjs, 2 p, 1 kjs, 2 p, 1 kjs, 2 p, 1 kjs. Päättele ps:lla ensimmäiseen kjs:aan.
2.krs: Vaihda väri valkoiseksi ja virkkaa jokaiseen kjs-kaareen seuraavasti: 2 p, 2 kjs, 2 p. Toista vielä 5 kertaa.
3.krs: Jatka seuraavasti: virkkaa jokaiseen kjs-kaareen 7 p + 1 kjs. Toista vielä 5 kertaa.
4.krs: Virkkaa jokaiseen pylvääseen 1 ks ja tee pylväsryhmien väliin pitkä ks niin, että viet koukun 1. krs:n paripylväiden läpi. Näin muodostuvat terälehdet.
5.krs: Virkkaa edelleen valkoisella kerros pylväitä tilkun ympäri, terälehtien korkeimpaan kohtaan 1 p + 1 kjs + 1 p samaan silmukkaan.
6.krs: Virkkaa tilkun ympäri kerros ks:ta, edellisen krs:en terälehtien korkeimpaan kohtaan pylväiden väliin 1 ks + 1 kjs + 1 ks samaan silmukkaan.

Värikkäämpi afrikankukka virkataan kuten valkoinenkin, mutta 4.krs:en pitkä kiinteä silmukka tehdään viemällä koukku 2. krs:n läpi kahden pylväsryhmän väliin (kts mallia kuvasta).

Kun pöytäliina on halutun kokoinen, virkataan sen ympäri haluttu määrä kerroksia. Mallipöytäliinassa on aluksi virkattu valkoisella kerros kiinteitä silmukoita niin, että tilkkujen välisiin kiinnityskohtiin on virkattu 3 pylvästä samaan ( = jokaisesta pylväästä viimeinen langanveto jätetään koukulle ja lopuksi vedetään lanka kaikkien läpi ). Tällöin työ ei ala kupruilla vaan asettuu tasaisesti. Tätä 3:n pylvään taktiikkaa voit kokeilla myöhemmissäkin kerroksissa mikäli työ alkaa kupruilla.

Mallipöytäliinan ympäri on virkattu puolipylväskerroksia eri väreillä. Tilkkujen kulmakohdissa on jatkettu samaa kaavaa eli samaan silmukkaan puolipylväs + 1 kjs + puolipylväs.

Jatka halutun kokoiseksi ja ihastele lopputulosta! 😊

Psst… Mikäli virkatut sisustusjutut kiinnostelee, kurkkaappa näitä mattoja! 😊

 

*Afrikankukkapöytäliinan ohje julkaistu alunperin Kauneimmat Käsityöt: Käsityön ABC 33: Neulo ja virkkaa 2024 -lehdessä

Virkattu viimamakkara

Siinäpä varsin sointuva otsikko! 😊 Mutta kyllä vaan, pakkohan se tämän talven ”hittikäsityö” oli tehdä. Ja ihan tarpeeseen. Nimittäin on pidelly aikas kovia pakkasia ja sängyn vieressä olevan ikkunan lähellä ilma on kylmempää, joten 1 +1 = virkattu viimamakkara. 😊

Rakkaalla lapsella on tässäkin tapauksessa monia nimiä, kuten ovityyny, vetostoppari, viimastoppari, ovimakkara… No joka tapauksessa sellainen vajaan metrin – metrin mittainen täytetty pötkylä, joka pitää ovesta tai ikkunasta tulevaa vetoa loitommalla. Ja ai että mikä kohde hukuttaa jämälangat! 😊

Netistä tuli vähän katseltua, että millaisia viimamakkaroita porukat ovat tehneet. Pääosin niitä on neulottu ja miksipäs ei; syntyy varmaan aika näppärästi vaikka pyöröpuikoilla! 😊 Itse päätin kuitenkin (tilkkuhulluna) virkata tämänkin tilkuista. Tai no toinen puoli (se piiloon jäävä) on virkattu edestakaisin -tekniikalla erivärisiä raitoja. Mutta paraatipuolelle on virkattu kukkatilkkuja. 😊 Kivempi niitä sitten katsella. Aika suosittuja näkyvät myös olevan eläinfiguurit, kuten vaikkapa koirat. Näissä tosiaan tyyli, värimaailma ja kaikenlainen kokonaisuuden toteuttaminen on jokaisen omissa käsissä.

*Malliviimamakkara ei ole niinkään makkaran muotoinen (pyöreä pötkö siis), mutta kutsutaan sitä selvyyden vuoksi kyseisellä nimellä. Mallitekele on alun perin suunniteltu tiettyyn kohteeseen ja siksi se on tietyn muotoinen ja mittainen.*

Tarvitset:

  • Lankoja, pötkylän pituudesta riippuen 200-350 g
  • Virkkuukoukku 3 ½
  • Täytettä (mallimakkaran sisuksissa on pari taiteltua käsipyyhettä ja tyynyliina)

*Värinvaihdot oman mielen mukaan.

 

Kukkatilkku

1.krs: Virkkaa lenkkiin 3 kjs (= 1 p), 15 p, sulje ps:lla.

2.krs: Virkkaa jokaiseen ed.krs:en p:een 3 puolipylvästä siten, että jätät jokaisesta viimeisen langankierron koukulle ja vedät ne kerralla + sen jälkeen aina 1 kjs.

3.krs: Virkkaa jokaiseen kjs-välikköön seuraavasti: 3 pitkää pylvästä siten, että jätät jokaisesta viimeisen silmukan vetämättä ja vedät kaikki silmukat kerralla. Virkkaa vielä 2 ketjusilmukkaa ja siirry seuraavaan välikköön. Toista vielä 15 kertaa.

4.krs: Virkkaa kjs-välikköön 4 kjs (=1 pp) 2 pp (= kulman puolikas), seuraavaan kolmeen kjs-välikköön 3 p jokaiseen. Taas kulma: 3 pp + 2 kjs + 3 pp. Vuorottele näitä kahta kerros loppuun niin että tilkussa on lopulta 4 kulmaa. Muista aloituskulmakohdan toinen puolikas (3 pp + 2 kjs) päättää kerroksen.

5.krs: Virkkaa koko tilkun ympäri vielä kerros pylväitä niin, että kulmiin 3 p + 2 kjs + 3 p + 1 kjs ja muihin kjs-väliköihin 3 p + 1 kjs.

Tilkkujen kiinnitys

Mallimakkarassa on 5 tilkkua, mutta voit virkata tarvittavan määrän. Tilkkujen toisiinsa kiinnitys tapahtuu nurjalta puolelta siten, että asetellaan tilkut vastakkain niin, että reikäkohdat ovat toisiaan vasten. Palat yhdistetään virkkaamalla ensin kiinteä silmukka (lanka koukulle ja viedään rei’istä läpi), jonka jälkeen 4-5 ketjusilmukkaa (siirrytään seuraavaan reikäkohtaan) ja taas palat kiinni kiinteällä silmukalla. Tilkkuja kannattaa välillä vähän venytellä, ettei saumat ala kiristää.

Virkkaa vielä tämän tilkkukokonaisuuden ympäri kerros pylväitä niin, että kulmiin 3 p + 2 kjs + 3 p + 1 kjs ja kjs-väliköihin 3 p + 1 kjs. Tämän jälkeen on virkattu vielä 1 kerros kiinteitä silmukoita.

Viimamakkaran toinen puoli on virkattu edestakaisin puolipylväitä tasona. Värit vaihtuvat jämälankatilanteen mukaan. Lopuksi tämän osuuden ympäri on virkattu kerros kiinteitä silmukoita, puolipylvässarjoja (joka neljänteen silmukkaan 3 puolipylvästä + 1 kjs) ja vielä tämän jälkeen kerros kiinteitä. Nämä kaikki ihan vaan, että lopulta kappaleet olivat samankokoisia. 😊 Eri paksuiset jämälangat tuovat välillä haasteita. Jokainen siis katsoo oman viimamakkaransa mukaan lopullisten kerrosmäärien tarpeen. 😊

Kun on olemassa kaksi suorakulmion muotoista kappaletta, ne kiinnitetään toisiinsa piilosilmukoilla työn oikealta puolelta. Kannattaa jättää toinen pitkä sivu vielä auki ja tunkea täytteet tässä kohtaa. Itse tosiaan taittelin kaksi käsipyyhettä valkoisen tyynyliinan sisään ja tein siitä täytteen. Rullattu pyyhekin ajaa varmasti saman asian, samoin lakana, vanhat sukat, lankakerät, vanu…. 😊

Sitten vaan viimaa ja vetoa torjumaan! 😊

 

Psst… Jos ovistopparit kiinnostelee, kurkkaa tämä versio! 😊