Koukkuaminen eli tunisialainen virkkaus on viime vuosina jäänyt jonkin verran taka-alalle. Menetelmähän on varsin mielenkiintoinen – jopa yksinkertainen – ja valmis jälki on todella nättiä ?. Miinuspuolena täytyy kertoa, että työn tekeminen kestää ja kestää ja kestää … Riippuu toki minkä kokoista ja kuinka paksulla langalla, mutta silti. Ehkä siinä lienee yksi syy unohdukseen?

Näin lankavalmistaja Novita määrittelee koukkuamisen:

”Koukkuaminen on edestakaisvirkkausta, mutta työtä ei käännetä virkatessa, vaan sama puoli on aina virkkaajaan päin. Koukkuamisessa käytetään työvälineenä virkkuukoukkua, jossa on koukku molemmissa päissä. Koukkuamisessa kerrokset virkataan kahdessa vaiheessa; ensimmäinen vaihe on oikealta vasemmalle. Tällöin uudet silmukat nostetaan koukulle edellisen kerroksen reunasilmujen kautta koko kerroksen ajan. Toinen vaihe tapahtuu vasemmalta oikealle, jolloin koukulla olevat silmukat päätetään perättäin toinen toisensa jälkeen. Koukuttu pinta on kiinteää, tiheää ja muistuttaa kudottua kangasta.”

Ensin poimitaan silmukat, sitten lanka vedetään niiden läpi.

Itse olen käyttänyt sellaista virkkuukoukkua, jossa toisessa päässä koukku ja toisessa ”mötikkä” etteivät silmukat karkaa. Välissä on noin 25 cm pituinen varsi. Ihan hauska ja kieltämättä koukuttava tapa tehdä käsitöitä ?. Itse valmistin urakalla bambulangasta ekologisia tiskirättejä, yksi niistä koukkuamalla, loput kaikilla mahdollisilla muilla tekniikoilla.

Tiskirättitehdas käynnissä ☺!

Kun kyseeseen tulee lähes mikä tahansa virkkaustyö, on väistämättä edessä jonkinlainen reunojen viimeistely. Teet sitten maton, peiton, pussukan tai nyssykän, odottaa lopussa tämä haasteellinen operaatio. Ai miksi haasteellinen? No ehkei aina, mutta otetaan esimerkiksi tilkkumatto (tai tilkkupeitto). Mikäli et viimeistele työtä (eli tee kunnon reunoja), näyttää lopputulos ikuisesti jatkuvalta. Kaunis virkattu reuna antaa työlle sen viimeisen silauksen, joka usein vaaditaan. Hommassa vaan on pari huomioitavaa seikkaa:

Kun virkataan työhön lisää ympärysmittaa, se siis kasvaa (ihanko tosi?!), jolloin silmukoita on lisättävä matkan varrella. Tämän oikean lisäysmäärän tajuaminen on se haaste. Jos lisäät liikaa, työ alkaa ”aaltoilla”, ja vastaavasti liian vähäisellä määrällä työ kupruilee ikävästi. ☹

Oikeanlaisen kuvion löytäminen. Reunojen koristeluvirkkaukseen on varmaan miljoonia tapoja, mutta aina ei vaan jaksa/pysty/kykene. ☹ Usein tekisi mieli kerrankin viimeistellä reunat jollain hienolla ennennäkemättömällä kuvioinnilla, mutta ei. Liian hankalaa ja työlästä. Eli päädyt taas tekemään niitä pylväitä.

Vaivannäkö. Isojen virkkaustöiden reunan viimeistely on siitä ärsyttävää, että se vie aikaa, paljon! Joskus tuntuu, että viimeistely kestää yhtä kauan kuin varsinaisen työn värkkääminen ja usein haluaisi jättää tämän viimeisen vaiheen pois. Lisäksi kun ”pyörittelet” käsissäsi jotain parisängyn virkattua peittoa niin niska ja hartiat muistuttavat itsestään viimeistään seuraavana päivänä. ☹

Se, että sopiiko aloitettu ”reunatyyli” kokonaisuuteen. Niin, ja tämä vaatii sen, että olet tehnyt sitä reunaa jo vähintään puoleen väliin asti. Vasta oikeastaan silloin pystyt hahmottamaan, toimiiko valittu tyyli. Ja sitten tietenkin huomaat, että ei, se ei sovi. Eikun purkamaan. Siinä meni kahden tunnin työ hukkaan. ☹

Siksak-virkkaus toimii maton reunassa hyvin. ☺

Eri materiaalit ja puikkojen koot. Oikeastaan aika alkeellinen virhe, johon kuitenkin sortuu liian usein. Valitset siis (mukamas) jonkun kivan erilaisen langan reunojen viimeistelyyn. Ja siihen erikokoisen virkkuukoukun, jolla työ on tehty. Huomaat siinä jossain vaiheessa, että ei muuten toimi. Jälki on varmaan sikäli ihan hienoa, mutta työ alkaa joko aaltoilla tai kupruilla. Pitäisi tajuta pysyä samanpaksuisessa langassa ja koukussa!

Kokonaisuus ratkaisee!

Tämä vaihe jää liian usein tekemättä: tuotoksen silittäminen. ☹ Tiedetään, paha synti! Nimittäin aika moni edellä mainituista ongelmista häviää (tai ainakin pehmenee) silityksen myötä. Jos olet vähän kämminyt silmukoiden määrissä tai langan materiaalissa/paksuudessa, tämä toimenpide antaa anteeksi! ? Mutta niin, taas jotenkin liian vaivalloista. Tai no jos kotona sattuisi olemaan joku ready-to-iron -silityspiste niin mikäs siinä! ? Ehkä joskus onkin?

Siinäpä ne yleisimmät. Kaiken kaikkiaan viimeistely kuitenkin kannattaa, koska muutoin työ jää ikävän keskeneräisen näköiseksi. Toisaalta kunnon rehellinen (tuntikausia) kestänyt viimeistely antaa sen lopullisen silauksen ja samalla jotenkin päättää loogisesti kyseisen projektin. Voi siis ”luvan kanssa” aloittaa uuden kun vanha on kunnialla saatettu loppuun! ?