Hae
Jonnan koukkuja

Keltaiset sydänkämmekkäät endometrioosiviikon kunniaksi

 

Tällä viikolla ( 23.3.-29.3.2020 ) vietetään endometrioosiviikkoa. Siitä nämä keltaiset sydänkämmekkäät saivat inspiraationsa, koska a) teemaviikolla tarkoitus pukeutua keltaiseen ja b) itsekin kyseistä sairautta sairastavana haluan olla mukana tukemassa toimintaa tällä tavoin ?. Endometrioosista voisin kirjoittaa vaikka ja mitä (!), mutta jätetään se toiseen kertaan. Sen voisin sanoa tiivistetysti, että paska sairaus (pardon my french), jota en toivo kenellekään ☹. 20 vuotta endoa takana, 7 leikkausta, puolet ”lisääntymiselimistä” viety, 1 lapsi (jonka ei pitänyt olla mahdollista, koska endo). Lisäksi vielä muut sairaudet päälle. Elämä on ☹.

Lisätietoa endometrioosista löydät gynekologinen potilasjärjestö Korento ry:n sivuilta.
Virkattu sydän
Ohje, jota käytin löytyy täältä (mutta tälle on olemassa vieläkin alkuperäisempi ohje…).
Tässä siis samainen ohje:

 

  1. Tee sormen ympäri aloituslenkki. Virkkaa 2 ketjusilmukkaa. Sitten 3 pitkää pylvästä. Sen jälkeen 4 pylvästä, 1 pitkä pylväs, 4 pylvästä, 3 pitkää pylvästä. Virkkaa lopuksi 2 ketjusilmukkaa kuten alussa ja kiristä sydämen keskuskohta alkulangasta niin, ettei jää koloa. Sulje ensimmäinen kierros piilosilmukalla sydämen ”keskireikään”.
  2. Virkkaa 1 kiinteä silmukka edellisen kerroksen kahden ketjusilmukan ali.
    2 puolipylvästä seuraavaan silmukkaan, 3 puolipylvästä seuraavaan silmukkaan, 2 puolipylvästä seuraavaan silmukkaan, 1 puolipylväs seuraavaan kolmeen silmukkaan, 2 puolipylvästä seuraavaan silmukkaan, seuraavaan silmukkaan 1 puolipylväs, 1 pylväs ja 1 puolipylväs. Nyt ollaan sydämen kärjessä. 2 puolipylvästä seuraavaan silmukkaan, 1 puolipylväs seuraavaan kolmeen silmukkaan, 2 puolipylvästä seuraavaan silmukkaan, 3 puolipylvästä seuraavaan silmukkaan, 2 puolipylvästä seuraavaan silmukkaan. Lopuksi vielä 1 kiinteä silmukka ja piilosilmukka edellisen kerroksen ketjusilmukoihin.
  3. Virkkaa 1 kiinteä silmukka seuraavaa kahteen silmukkaan, *1 kiinteä silmukka seuraavaan silmukkaan, 2 kiinteää silmukkaa seuraavaan silmukkaan*, toista *-* yhteensä kolme kertaa, 1 kiinteä silmukka seuraavaan kuuteen silmukkaan, 3 kiinteää silmukkaa seuraavaan silmukkaan (ollaan taas sydämen kärjessä), 1 kiinteä silmukka seuraavaan kuuteen silmukkaan, * 2 kiinteää silmukkaa seuraavaan silmukkaan, 1 kiinteä silmukka seuraavaan silmukkaan*, toista *-* yhteensä kolme kertaa, 1 kiinteä silmukka seuraavaan kahteen silmukkaan. Päätä piilosilmukalla.
  4. Virkkaa ympäri keltaisella langalla kerros kiinteitä silmukoita.
Mallikuvasta näet mihin kohtiin suurinpiirtein tulevat seuraavan 1 vaiheen silmukoiden kiinnityskohdat. Kärjen molemmin puolin vasemalle ja oikealle sekä ylhäälle sydämen korkeimpien kohtien alueelle.
Tilkku sydämen ympärille:
  1. Tässä kohtaa virkataan pohjustaen seuraavaa varsinaista isoäidinneliökierrosta. Katso mallikuvasta oikeat ”kiinnityskohdat”. Aloita sydämen kärjen oikealle puolelle virkkaamaan seuraavasti: 1 pylväs, 1 ketjusilmukka, 1 pylväs, 3 ketjusilmukkaa, 1 pylväs, 1 ketjusilmukka, 1 pylväs, 4 ketjusilmukkaa, 1 puolipylväs, 1 ketjusilmukka, 1 puolipylväs, 3 ketjusilmukkaa, 1 puolipylväs, 1 ketjusilmukka, 1 puolipylväs. Nyt ollaan sydämen ”keskikohdassa” ja se hypätään yli tässä kohtaa virkkaamalla 4 ketjusilmukkaa. Seuraavaksi jatkuu näin: 1 puolipylväs, 1 ketjusilmukka, 1 puolipylväs, 3 ketjusilmukkaa, 1 puolipylväs, 1 ketjusilmukka, 1 puolipylväs, 4 ketjusilmukkaa, 1 pylväs, 1 ketjusilmukka, 1 pylväs, 3 ketjusilmukkaa, 1 pylväs, 1 ketjusilmukka, 1 pylväs ja lopuksi 4 ketjusilmukkaa sydämen alakärjen ylitse ensimmäiseen pylvääseen saakka.
  2. Nyt virkataan kuten isoäidinneliötä: ensimmäiseen kulmakohtaan 3 pitkää pylvästä, 2 ketjusilmukkaa, 3 pitkää pylvästä. 1 ketjusilmukka, 3 pylvästä, 1 ketjusilmukka ja kulmakohtaan 3 pylvästä, 2 ketjusilmukkaa, 3 pylvästä. 1 ketjusilmukka, 3 pylvästä, 1 ketjusilmukka ja kulmakohtaan 3 pylvästä, 2 ketjusilmukkaa, 3 pylvästä. 1 ketjusilmukka, 3 pylvästä, 1 ketjusilmukka ja viimeiseen kulmakohtaan 3 pitkää pylvästä, 2 ketjusilmukkaa, 3 pitkää pylvästä. 1 ketjusilmukka ja alakärkeen vielä 3 pylvästä, 1 ketjusilmukka ja kiinni kierroksen ensimmäiseen pylvääseen.
  3. Seuraava kierros muuten sama, mutta kaikki ovat puolipylväitä.
  4. Lopuksi ympäri vielä kierros kiinteitä silmukoita.
  5. Sydäntilkku on nyt valmis, tee toinen samanlainen.
  6. Virkkaa lisäksi 2 kpl tavallisia keltaisia isoäidinneliöitä (kämmenen sisäpuoli). Katso, että koko täsmää sydäntilkun kanssa.
  7. Kiinnitä tilkut (neulalla ja langalla nurjalta puolelta) toisiinsa niin, että sydänkuvio jää molemmissa kämmenen päälle. Toinen tilkkureuna kokonaan kiinni ja toinen niin, että peukalolle jää reikä.
  8. Virkkaa peukaloreiän ympäri 2 kierrosta kiinteitä silmukoita ja vielä kierros piilosilmukoita.
  9. Nyt sinulla on kämmenen etu- ja takapuolen peittävä tilkku. Seuraavaksi neulotaan varret ja hieman sormienkin peitoksi.
  10. Päätä ensin teetkö ylä- vai alareunan. Alareunaan tulee enemmän kierroksia kuin yläreunaan. Tarvitset 4 puikkoa. Molemmat neulotaan muutoin samalla tavalla, samoilla silmukkamäärillä ja helmineuleella (tässä aina 2 kierrosta 1 oikein, 1 nurin ja kolmannella vaihtuu toistepäin).
  11. Poimi tilkun ylä- tai alareunasta esim. virkkuukoukun avulla 1.puikolle 14 silmukkaa, 2.puikolle 12 silmukkaa ja 3.puikolle 12 silmukkaa. Virkkaa ensimmäinen kierros oikein, takakautta kiertäen. Näin ei jää koloja.
  12. Jatka helmineuletta niin pitkälle kuin haluat, tässä ranteen puolen pituus on 16 kierrosta, sormien peitoksi neulottu 8 kierrosta.

 

Arvostelussa Nutri Ninja blenderi + pari helppoa smoothie-ohjetta

*Sisältää maksamatonta mainontaa/tuotesijoittelua*

Smoothiet ovat olleet ilonamme (joillekin riesana / ärsytyksen kohteena) jo vuosia. Kuka ikinä keksikin, että terveellisiä ruokia ei ole pakko syödä – ne voi nauttia juoden – pointsit sille tyypille! 😊 Itse kuulun juuri siihen porukkaan, että mieluummin nautin hyvänmakuisia aineksia juotavassa kuin syötävässä muodossa. En tiedä lieneekö tässä jotain vääristynyttä ajattelutapaa (tänä päivänä ei ole muita kuin vääriä tapoja tehdä sitä ja tätä…), mutta tällä on menty jo muutamia vuosia. 😊

Mistä kaikki sai alkunsa?

Hankin ensimmäisen blenderini kuutisen vuotta sitten. Siis kyseessä ei oikeastaan ehkä ole blenderi sanan varsinaisessa merkityksessä vaan astetta kevyempi kapistus, smoothie-twister 😊. Joka tapauksessa laite palveli ihan kivasti näihin päiviin saakka – eikä siis mennyt rikki tai mitään – aloin kaivata vaan sellaista laitetta, joka oikeastaan survoo stydimmätkin ainekset atomeiksi. Nääs kun en kestä yhtään niitä sattumia, juotavissa se on vielä pahempi ☹. Vanha sekoitin on ihan fine, jos ainekset ovat luokkaa jogurtti, rahka ja maito. Homma toimii ja muuta ei tarvita 😊. Kun mukaan haluaa heittää vaikka vain banaanin niin ai ai, tuotosta juodessa et oikein tiedä juotko sitä vai syötkö sitä …. Ei siis vanha oikein jaksanut jauhaa kovempaa settiä.

Itse olen vähän tällainen ”helppo mainosten uhri” – jos joku jotain jostain tuotteesta väittää niin ehkä turhan helposti menee ns. läpi meikäläisellä. ”Ai jaa, ihanko oikeasti?” ”Joo mä otan tän.” Suurinpiirtein näin 😊.

Ostoksille mars

Lähdin siis blenderikaupoille. Ensisijaisesti ehkä ”ihan vaan kattelemaan” kuten aina (niin kuin asunto- ja autokaupoillekin mennään 😊). Olin kyllä hieman netistä tutkaillut eri vaihtoehtoja ja silmään pisti jo nimensäkin vuoksi tällainen Nutri Ninja -niminen laite. Vaatimuksina olivat ainakin seuraavat: tarpeeksi vääntöä, helppokäyttöisyys sekä juomat suoraan pulloon, kansi vaan päälle. Ja tämä mainoslause: ”Tehokkaat terät 21000 rpm kierrosnopeudella murskaavat ainesosat niin pieneksi, että elimistön on helpompi ottaa siitä tarvittavat ravinteet ja raaka-aineet. Raikas mehu tai smoothie antaa sinulle lisäpotkua päivään.” Oikeesti?! Se muuten on tässä! 😊 Kassan kautta kotio ja eka smoothie tekeytymään.

Smoothie-koneessakin on tosiaan erilaisia ohjelmia nykyään – mutta asiahan on vaan hyvä. Ainesosat saavat oikeaoppista kyytiä! 😊
Mitä sitten tapahtui?

Edelliseen verrattuna hinta on tietysti korkeampi, käytännössä nelinkertainen, auts ☹. Toisaalta paremmasta kannattaa myös maksaa! Vanha oli toki supersimppeli: asetit pullon laitteeseen paikoilleen väärinpäin, käänsit vasemmalle ja hurrurr (oikeasti todella korvia särkevä ääni). Se on siinä. Tässä Nutri Ninjassa on sitten jo oikein toimintoja ja ohjelmia! 😊 Mutta kaikki siis hyviä, ei mitään turhaa. Tuo laitteen kyljessä komeileva Auto iQ -teknologia tarkoittaa siis sitä, että valmiit ohjelmat ja ainutlaatuinen sekoitustekniikka valmistavat herkulliset ja terveelliset juomat. Itselle jää tehtäväksi siis vain heittää mieltymystensä mukaisia aineksia kippoon ja antaa laitteelle työrauha!

Peruspainikkeet eli start/stop tekevät sen minkä lupaavat. Blend-toiminto sekoittaa ainekset sykäyksittäin tasaiseksi ja koostumukseltaan yhdenmukaiseksi seokseksi. Ajastin tukee tätä hommaa eli periaatteessa voit touhuta jotain muuta sen 45 sekunnin ajan. Itse ehkä seison kuitenkin tiiviisti laitteen vieressä varmuuden vuoksi. Pulse eli sykäystoiminto tarkoittaa, että laite toimii vain nappia painaessa. Helpoin ja kätevin vaihtoehto 😊. Ultra blend on vähän sama kuin pelkkä blend, mutta ohjelmassa on astetta enemmän vääntöä ja se on tarkoitettu muun muassa jäisille ja muuten koville aineksille.

Käytännön kokeilu osoitti, että stydimpikin tavara muuttaa muotonsa juotavaksi. Ai että tätä uutta suutuntumaa ilman sattumia! 😊
Niin no entäpä käytännössä?

Eka kokeilu sisälsi banaanin, rahkaa, proteiinijuomaa ja maitoa. Vanhalla laitteella lopputulos oli juotavaa ja syötävää, Nutri Ninjalla pelkkää juotavaa 😊. Tätä postausta varten kehittelin vähän kovempirakenteista settiä aina jäisiä marjoja myöten. En kyllä hetkeäkään epäillyt ettei uusi ystäväni olisi suoriutunut tehtävästään. Sileää, suussa sulavaa ja herkullista juotavaa. Ainekset ovat atomeina ja meikäläisen suutuntuma kiittää! 😊

Yhteenvetona siis jos ostoslistallasi on tehokas blenderi ja haluat juomat suoraan pulloihin, suosittelen Nutri Ninjaa. Tästä on olemassa satasen edullisempikin versio. Se on piirun verran tehottomampi (mutta silti varmaan riittävä) ja valmiit ohjelmat puuttuvat. Itse pohdin näiden kahden välillä ja päädyin tähän BL480 -versioon ettei sitten tarvitse funtsia josko se toinen olisi ollutkin parempi 😊. Mukaan tulevat siis käyttöohje ja joku smoothie-reseptivihkonen. Itse kokonaisuus on siis kone + terä + 2 pulloa juomakansineen. Rohkeasti laitekaupoille ja smoothieiden tekoon!

Päärynä-mustikka-smoothie

½ banaani
2 päärynää
2 rkl mustikoita
1 dl maitoa (tai muuta nestettä)
Kuori ja paloittele päärynät sekä banaani. Kippaa kaikki aineet blenderiin ja anna sen tehdä loput työt.
Kumman värinen mahtaa olla kumpi ? 😊

Veriappelsiini-mansikka-smoothie

½ banaani
1 veriappelsiini
1 dl sorbettia (tai jäätelöä)
2 rkl mansikoita
Kuori banaani ja veriappelsiini. Kippaa kaikki aineet blenderiin ja anna sen tehdä loput työt.